Agronet

Keskusteluaiheet => Yleistä maa- ja metsätaloudesta => Aiheen aloitti: Temge - 09.06.13 - klo:09:40

Otsikko: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Temge - 09.06.13 - klo:09:40
Millos noita päätöksiä on tulossa? Onko joku aikataulu vai mennäänkö samalla kaavalla, että kevääseen asti sähelletään.
Onko noista jotain ennakko huhua, että mitä on poistumassa ja mitä älyttömiä tukiehtoja on taas tulossa?
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: -SS- - 09.06.13 - klo:16:54
Jos ajattelisi, mille muutokselle olisi tarvetta:

Painetta olisi sille, että typpilannoitus vapautetaan.
Fosforirajat estävät karjataloutta
Pohjavesi- ja vesistörajoitukset on kevennettävä, koska parhaat ammattilaisten aineet kiusaavat pohjavesikäyttöä.

Toisaalta, suurta pettymystä esiintyisi, jos esimerkiksi nykyiset vapaaehtoisesti valitut lisätoimenpiteet tulisivat pakolliseksi:
- usean kasvilajin viljelykierto
- pakollinen talviaikainen kasvipeitteisyys
- ravinnetaseet

Näistä aika moni tähän mennessä käytetty tulee tippumaan pois useimmilta, jos jäävät vapaaehtoisiksi. Säillä esim. on liian suuri vaikutus ravinnetaselaskentaan, tulee aivan turhaan miinuksia.

-SS-
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Herpertti - 09.06.13 - klo:19:17
Päätöksiä pitäisi tulla tämän vuoden aikana, mutta jos ei tule, niin entisillä mennään kunnes uudet tulee  ;)
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: sorjone - 09.06.13 - klo:21:46
  Fosforit ei tule olemaan ongelma karjatiloilla, ne velvoitetaan ajamaan tukieuroilla puolet paskoistaan viljatiloille.  ;D
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: nuffieldmaster - 11.06.13 - klo:10:33
Jokohan ne tekee uusjaon tilatuille ja ymp-lfa tuille järjestelmästä pudonneille, mutta käytössä oleville viljelyksille  :)
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: BACKSPACE - 11.06.13 - klo:15:48
  Fosforit ei tule olemaan ongelma karjatiloilla, ne velvoitetaan ajamaan tukieuroilla puolet paskoistaan viljatiloille.  ;D

Tää asia on ollut jo varmaan ns. pöydällä. Mutta kaurakeisari on tietysti se maksumies.

Ehkä näemme vielä ajan jolloin "kunnallinen" paskaurakoitsija käy pudottamassa 50 mottia pakkopaskaa pelloille "kun kerkeää". Eli joskus 3 viikkoa normaalin kylvöajan jälkeen  :o :'(

Sitten viljatilojen pitäsi investoida omaan lannanajokalustoon.. Eihän kukaan järkevä päästäisi mitään 9+10+22+2 tonnista paskajyrää pelloilleen  :o :-X :'(
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Temge - 01.07.13 - klo:17:38
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/60367-ex-ministeri-haukkuu-kehuttu-eu-sopu-suomalaisille-jopa-kohtalokas-isku

Nonnii. Nyt sitten alkaa laskelmia ja totuuksia tulemaan taas julki...
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Von Göpel - 01.07.13 - klo:19:07
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/60367-ex-ministeri-haukkuu-kehuttu-eu-sopu-suomalaisille-jopa-kohtalokas-isku

Nonnii. Nyt sitten alkaa laskelmia ja totuuksia tulemaan taas julki...

Totta joka sana ,silti Mtk kiittelee kun hallitus leikkaa ja nyt eu miksi näin ?
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Joozeppi - 01.07.13 - klo:19:32
hitto mää oon pihalla näissä. mitä tukea tässä yhteydessä yksmahaisille haettiin? miten se olis maksettu ja mitä kautta. ku eiks elukkatuki oo tullu aina 141-tukena, nykyään vuosittain laskevana ja tällä tietoa loppuvana. sitä saa sille viitemäärälle ku joskus oli, vaikka pitäis vähän vähemmänkin elukoita vissiin.

ja mitä tuotantoon sidottuja tukia nyt sitten tukee. ku mulle cap -tuki on niinku tilatuki. sen mää tiän. ja eiks nää ollu cap -neuvottelut.

lfa on ainakin saatava tasan joka hehtaarille. ei tämmöstä tukieroa voi pitkään jatkua. isännät tuottaa losolle ilmasia sikoja et saa pellosta paremman tuen. näin se on menny pari vuotta.

jotain kannustimia sit kasvipeitteisyydelle ja kasvinvuorotuksille voi olla ympissä.
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: kylmis - 01.07.13 - klo:21:22
Jokaisen tilan viideltä ensimmäiseltä hehtaarilta poistetaan LFA-tuki. Anttilan mukaan se aiheuttaa 10-50% tulojen pudotuksen.

 :D :D

Sitten samasta artikkelista linkki Marttilan haastatteluun viime syksyltä. Kannattaa lukea sekin läpi ajatuksella. Suomessa ei pitäisi olla yhtään toimivaa lihatilaa tällä hetkellä, sillä niin surkea tilanne oli viime syksynä...

 :D :D

Perinteistä poraamista kautta linjan. ::)
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Hese_ - 02.07.13 - klo:06:20

;D ;D ;D ;D Hohhoijaa
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Last Man Standing - 02.07.13 - klo:10:15
>Perinteistä poraamista kautta linjan.

Sattui käsiin -95 Maaseutuja.

Samaa valitusta nekin on täynnä.Samaten MTK ei tehnyt tuolloinkaan millekään asialle mitään kuten ei tänä päivänäkään.

Voisi lyödä vetoa,että samaa valitusta kuulee vielä vuonna 2030kin

Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: bobbari - 02.07.13 - klo:11:08
>Perinteistä poraamista kautta linjan.

Sattui käsiin -95 Maaseutuja.

Samaa valitusta nekin on täynnä.Samaten MTK ei tehnyt tuolloinkaan millekään asialle mitään kuten ei tänä päivänäkään.

Voisi lyödä vetoa,että samaa valitusta kuulee vielä vuonna 2030kin
    Vuonna 2030 ei ole yhtään toimivaa perheviljelmää jos nykymeno jatkuu.   :'(

Silloin taitaa vaan kuulua demareiden valitus, kun elintarviketuotanto on ajettu alas.
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: +250 - 02.07.13 - klo:21:03

Hei poppari.Pitäisköhän meidän täsvälis hiukan itkee niistä tuista jotka on meiltä jääny saamatta,ja muut on saanu ;D
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Opelmies - 02.07.13 - klo:21:23

Kyl bobbari ja sit tää yks komukka, nimim. maanviljelijä, ovat kyllä varsinaisia sankareita. Istuvat ***** ison rahakasan päällä, ja samaansyssyyn vinkuvat köyhyyttänsä. :o
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Vilja-Antti - 02.07.13 - klo:21:34
Tuo on kyllä  todella hölmöä uutisointia, kun sanotaan että viideltä ensimmäiseltä hehtaarilta poistuu LFA-tuki, siis tosiasiassa  aivan järjetöntä uutisointia, miks ei yhtä hyvin viideltä keskimmäiseltä hehtaarilta tai viideltä viimeiseltä hehtaarilta,  mitä hemmetin  väliä sillä on onko se viis hehtaaria alussa, keskellä vai lopussa, käytännössä kyse on LFA-tuen  leikkauksesta ja sillä siisti, mitä pienempi tila, sitä suurempi leikkaus on. 
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: antti-x - 02.07.13 - klo:21:37

Jos ilmaistaisiin asia niin että LFA:han tulee 5 hehtaarin omavastuu?  8)
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 03.07.13 - klo:02:16

Juu viis ekaa hehtaaria voi sitten viljellä ihan omalla vastuulla ;D
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: bouli - 03.07.13 - klo:08:35
>Perinteistä poraamista kautta linjan.

Sattui käsiin -95 Maaseutuja.

Samaa valitusta nekin on täynnä.Samaten MTK ei tehnyt tuolloinkaan millekään asialle mitään kuten ei tänä päivänäkään.

Voisi lyödä vetoa,että samaa valitusta kuulee vielä vuonna 2030kin
    Vuonna 2030 ei ole yhtään toimivaa perheviljelmää jos nykymeno jatkuu.   :'(

Ihan samanlailla sanottiin silloin 1995 vuodesta 2013...
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 03.07.13 - klo:08:39
>Perinteistä poraamista kautta linjan.

Sattui käsiin -95 Maaseutuja.

Samaa valitusta nekin on täynnä.Samaten MTK ei tehnyt tuolloinkaan millekään asialle mitään kuten ei tänä päivänäkään.

Voisi lyödä vetoa,että samaa valitusta kuulee vielä vuonna 2030kin
    Vuonna 2030 ei ole yhtään toimivaa perheviljelmää jos nykymeno jatkuu.   :'(

Ihan samanlailla sanottiin silloin 1995 vuodesta 2013...
Aika tavalla on tilat vähentyneetkin, varsinkin karjatilat  ::)
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Terminator II - 03.07.13 - klo:12:36
>Perinteistä poraamista kautta linjan.

Sattui käsiin -95 Maaseutuja.

Samaa valitusta nekin on täynnä.Samaten MTK ei tehnyt tuolloinkaan millekään asialle mitään kuten ei tänä päivänäkään.

Voisi lyödä vetoa,että samaa valitusta kuulee vielä vuonna 2030kin
    Vuonna 2030 ei ole yhtään toimivaa perheviljelmää jos nykymeno jatkuu.   :'(

Ihan samanlailla sanottiin silloin 1995 vuodesta 2013...
Aika tavalla on tilat vähentyneetkin, varsinkin karjatilat  ::)

Ja varmaan vähentyykin tulevaisuudessa. Eikös nämä VLN pellotkin menetä tukensa ja varmaan lhp:kin.
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: maanviljelija - 03.07.13 - klo:13:00
Tuo on kyllä  todella hölmöä uutisointia, kun sanotaan että viideltä ensimmäiseltä hehtaarilta poistuu LFA-tuki, siis tosiasiassa  aivan järjetöntä uutisointia, miks ei yhtä hyvin viideltä keskimmäiseltä hehtaarilta tai viideltä viimeiseltä hehtaarilta,  mitä hemmetin  väliä sillä on onko se viis hehtaaria alussa, keskellä vai lopussa, käytännössä kyse on LFA-tuen  leikkauksesta ja sillä siisti, mitä pienempi tila, sitä suurempi leikkaus on.

Jos ilmaistaisiin asia niin että LFA:han tulee 5 hehtaarin omavastuu?  8)
Tämä omavastuu on ihan kotikutoinen juttu jolla pyritään saamaan pienempien tilojen maat suurille tissinkoittajatiloille. Käänteistä progressiota jolla köyhiltä otetaan rikkaille >:(
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Vilja-Antti - 03.07.13 - klo:13:07

Ja huvittavina on se, että täälläkin porukat nielee  tuon "omavastuu"  paskan mitä teille syötetään, kyse on yksinomaan LFA-tuen leikkauksesta, eikä mistään helvetin omavastuusta, ja eniten leikataan pieniltä tiloilta,  jos on 50 ha peltoa, niin totta kai leikkaus on prosentuaalisesti helvetin paljon suurempi kuin 100 ha:n tilalla.

Mitähän palkansaajat sanois,  jos niille kerrottais että  työaikaan tulee viiden tunnin omavastuu, ekat viis tuntia teette ilman palkkaa, ja vasta sen jälkeen alkaa palkka juoksemaan? 
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: bouli - 03.07.13 - klo:13:27
>Perinteistä poraamista kautta linjan.

Sattui käsiin -95 Maaseutuja.

Samaa valitusta nekin on täynnä.Samaten MTK ei tehnyt tuolloinkaan millekään asialle mitään kuten ei tänä päivänäkään.

Voisi lyödä vetoa,että samaa valitusta kuulee vielä vuonna 2030kin
    Vuonna 2030 ei ole yhtään toimivaa perheviljelmää jos nykymeno jatkuu.   :'(

Ihan samanlailla sanottiin silloin 1995 vuodesta 2013...
Aika tavalla on tilat vähentyneetkin, varsinkin karjatilat  ::)
On toki vähentyneet, mutta on niissä kyllä ollut vara vähentyäkin..  ::)

Sellaista "maailmanloppua", isoa romahdusta missä kaatuisi koko kotimainen tuotanto ei kuitenkaan ole toistaiseksi tullut vaikka sellaisia tasaisesti koko ajan on maalailtukin.

Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: BACKSPACE - 03.07.13 - klo:14:44

Ei ole tullut eikä tule
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Terminator II - 03.07.13 - klo:15:30
Ei tuo 300 hehtaarin leikkuri paha ole. Jakaa tilan vain kahti, kaksi tilatunnusta ja puolisot viljelevät tilaa paperilla kahtena. Keskiverto perheen koolla vaimo, mies ja 2 lasta, niin 600 heehtaaria ja ei vielä 150 hehtaarin leikkuri iske.
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: BACKSPACE - 03.07.13 - klo:16:30
Ei tuo 300 hehtaarin leikkuri paha ole. Jakaa tilan vain kahti, kaksi tilatunnusta ja puolisot viljelevät tilaa paperilla kahtena. Keskiverto perheen koolla vaimo, mies ja 2 lasta, niin 600 heehtaaria ja ei vielä 150 hehtaarin leikkuri iske.

Sitten vaimolla on vihdoinkin varaa ottaa ero ja lapset myyvät omat osuutensa eniten tarjoaville ja muuttavat kaupunkiin makoilemaan  ;D  ???
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: wtf - 03.07.13 - klo:18:08
Tuo on kyllä  todella hölmöä uutisointia, kun sanotaan että viideltä ensimmäiseltä hehtaarilta poistuu LFA-tuki, siis tosiasiassa  aivan järjetöntä uutisointia, miks ei yhtä hyvin viideltä keskimmäiseltä hehtaarilta tai viideltä viimeiseltä hehtaarilta,  mitä hemmetin  väliä sillä on onko se viis hehtaaria alussa, keskellä vai lopussa, käytännössä kyse on LFA-tuen  leikkauksesta ja sillä siisti, mitä pienempi tila, sitä suurempi leikkaus on.

Jos ilmaistaisiin asia niin että LFA:han tulee 5 hehtaarin omavastuu?  8)
Tämä omavastuu on ihan kotikutoinen juttu jolla pyritään saamaan pienempien tilojen maat suurille tissinkoittajatiloille. Käänteistä progressiota jolla köyhiltä otetaan rikkaille >:(

 ;D ;D ;D

Pientilalliset on köyhiä.  ::)
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Opelmies - 03.07.13 - klo:18:41

Kyl sulla on taas vaikeeta... Oletko harkinnut vaihtavasi ruokakaupan tiskin Hurstin leipäjonoon? :P
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: -SS- - 03.07.13 - klo:20:38
Eihän tuo vaikuta juurikaan etelän viljelyalueilla, siellähän on jo olemassa se viidenkympin omavastuu hehtaarilta, eli eikös se LFA ole A-alueella 150 euron luokkaa ja C1-> 200 EUR /ha

-SS-
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: wtf - 03.07.13 - klo:20:53
Eihän tuo vaikuta juurikaan etelän viljelyalueilla, siellähän on jo olemassa se viidenkympin omavastuu hehtaarilta, eli eikös se LFA ole A-alueella 150 euron luokkaa ja C1-> 200 EUR /ha

-SS-

Omiin korviin särähti nuorille suunnatun hehtaarituen nosto. Matematiikka oli kouluaikoina välttävällä tasolla, joten olisi mukava jos joku viisas tietäisi kertoa että voiko olemassa olematonta tukea kasvattaa. Vai meneekö pohjoiseen kurjuuteen tämäkin?

Voiko peruna kasvaa ilman siemenperunaa??

??? ??? ???
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Petri - 03.07.13 - klo:22:55
Eihän tuo vaikuta juurikaan etelän viljelyalueilla, siellähän on jo olemassa se viidenkympin omavastuu hehtaarilta, eli eikös se LFA ole A-alueella 150 euron luokkaa ja C1-> 200 EUR /ha

-SS-
Eikös tuo yhtälö ole suunnilleen 
                  tilatuki + LFA = vakio ?

Petri

Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: kylmis - 03.07.13 - klo:23:07
Eihän tuo vaikuta juurikaan etelän viljelyalueilla, siellähän on jo olemassa se viidenkympin omavastuu hehtaarilta, eli eikös se LFA ole A-alueella 150 euron luokkaa ja C1-> 200 EUR /ha

-SS-

Omiin korviin särähti nuorille suunnatun hehtaarituen nosto. Matematiikka oli kouluaikoina välttävällä tasolla, joten olisi mukava jos joku viisas tietäisi kertoa että voiko olemassa olematonta tukea kasvattaa. Vai meneekö pohjoiseen kurjuuteen tämäkin?

Voiko peruna kasvaa ilman siemenperunaa??

??? ??? ???
Voisiko käydä niin hienosti, että nuorten viljelijöiden tuki pysyy vain C-alueilla ja sen tasoa nostetaan. Kaikki mahdollista.
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Terminator II - 04.07.13 - klo:09:00
Ei tuo 300 hehtaarin leikkuri paha ole. Jakaa tilan vain kahti, kaksi tilatunnusta ja puolisot viljelevät tilaa paperilla kahtena. Keskiverto perheen koolla vaimo, mies ja 2 lasta, niin 600 heehtaaria ja ei vielä 150 hehtaarin leikkuri iske.

Sitten vaimolla on vihdoinkin varaa ottaa ero ja lapset myyvät omat osuutensa eniten tarjoaville ja muuttavat kaupunkiin makoilemaan  ;D  ???

Onko se pakko myydä? vaatiiko laki semmoista?  Voihan ne pellot vuokrata akalle ja kakaroille paperilla.
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: maanviljelija - 04.07.13 - klo:14:22
Tuo on kyllä  todella hölmöä uutisointia, kun sanotaan että viideltä ensimmäiseltä hehtaarilta poistuu LFA-tuki, siis tosiasiassa  aivan järjetöntä uutisointia, miks ei yhtä hyvin viideltä keskimmäiseltä hehtaarilta tai viideltä viimeiseltä hehtaarilta,  mitä hemmetin  väliä sillä on onko se viis hehtaaria alussa, keskellä vai lopussa, käytännössä kyse on LFA-tuen  leikkauksesta ja sillä siisti, mitä pienempi tila, sitä suurempi leikkaus on.

Jos ilmaistaisiin asia niin että LFA:han tulee 5 hehtaarin omavastuu?  8)
Tämä omavastuu on ihan kotikutoinen juttu jolla pyritään saamaan pienempien tilojen maat suurille tissinkoittajatiloille. Käänteistä progressiota jolla köyhiltä otetaan rikkaille >:(

 ;D ;D ;D

Pientilalliset on köyhiä.  ::)
Luultavasti ainakin köyhempiä kuin suurtilalliset tai sitten ei jos suurtila on vuokramaata.
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: wtf - 04.07.13 - klo:14:57

 ;D ;D ;D

Pientilalliset on köyhiä.  ::)
Luultavasti ainakin köyhempiä kuin suurtilalliset tai sitten ei jos suurtila on vuokramaata.

Aika rankkaa yleistämistä. "Suurtila" saattaa olla myös aika kovassa pankin otteessa. Mukavampaa se on kateellisena olla ja mennä, töitäkin on vähemmän. Ja stressiä.
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: maanviljelija - 05.07.13 - klo:11:36

 ;D ;D ;D

Pientilalliset on köyhiä.  ::)
Luultavasti ainakin köyhempiä kuin suurtilalliset tai sitten ei jos suurtila on vuokramaata.

Aika rankkaa yleistämistä. "Suurtila" saattaa olla myös aika kovassa pankin otteessa. Mukavampaa se on kateellisena olla ja mennä, töitäkin on vähemmän. Ja stressiä.
Suurtila kuitenkin saa suuremmat tuet/ha 150 ha saakka. Ja varsinkin niistä viimeisistä pientilalta ostetuista!
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 05.07.13 - klo:12:42
Suurtila kuitenkin saa suuremmat tuet/ha 150 ha saakka. Ja varsinkin niistä viimeisistä pientilalta ostetuista!
Vau kerro lisää, multa menny tommonen "suurtilan lisätuki" ihan sivu suun :o
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: junttieinari - 05.07.13 - klo:13:24
Tuo on kyllä  todella hölmöä uutisointia, kun sanotaan että viideltä ensimmäiseltä hehtaarilta poistuu LFA-tuki, siis tosiasiassa  aivan järjetöntä uutisointia, miks ei yhtä hyvin viideltä keskimmäiseltä hehtaarilta tai viideltä viimeiseltä hehtaarilta,  mitä hemmetin  väliä sillä on onko se viis hehtaaria alussa, keskellä vai lopussa, käytännössä kyse on LFA-tuen  leikkauksesta ja sillä siisti, mitä pienempi tila, sitä suurempi leikkaus on.

Jos ilmaistaisiin asia niin että LFA:han tulee 5 hehtaarin omavastuu?  8)

Täällä pimeimmällä C-alueella taitaa parhailla tiloilla olla jo kymmenien, ellei jopa satojen hehtaarien omavastuu paitsi LFA-, myös muissakin peltotuissa. ;D
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: maanviljelija - 05.07.13 - klo:14:15
Suurtila kuitenkin saa suuremmat tuet/ha 150 ha saakka. Ja varsinkin niistä viimeisistä pientilalta ostetuista!
Vau kerro lisää, multa menny tommonen "suurtilan lisätuki" ihan sivu suun :o
Jos lfa on esimerkiksi 150/ha niin tulevien säännösten mukaan sitä saa 50 ha tila 135e/ha ja 150 ha tila 145€/ha.
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Joozeppi - 05.07.13 - klo:16:29
joo kyl noi ylärajaleikkurit on niin helppo kiertää, ettei mitään rotia. yhtymiä vaan, tarviiko olla edes osakeyhtiöitä on kai niitä muitakin. uusii vuokrasopparit niiden nimiin. mulla esim. jos jostain sattus oikein kunnolla saamaan peltoa vuokralle ni osa virman piikkiin ja osa itelle ku molemmilla on tunnukset.

kiinni toki jäävät ainakin agronet-raadin edessä ku KM:n suomen suurimmat -lista julkaistaan.
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 05.07.13 - klo:18:15

Jos lfa on esimerkiksi 150/ha niin tulevien säännösten mukaan sitä saa 50 ha tila 135e/ha ja 150 ha tila 145€/ha.
Juu ja 350 ylittävältä 75 euroa  :P
Muuten 150 ha tänäpäivänä ei ole enää mikään suurtila :-\

joo kyl noi ylärajaleikkurit on niin helppo kiertää, ettei mitään rotia. yhtymiä vaan, tarviiko olla edes osakeyhtiöitä on kai niitä muitakin. uusii vuokrasopparit niiden nimiin. mulla esim. jos jostain sattus oikein kunnolla saamaan peltoa vuokralle ni osa virman piikkiin ja osa itelle ku molemmilla on tunnukset.

kiinni toki jäävät ainakin agronet-raadin edessä ku KM:n suomen suurimmat -lista julkaistaan.
No kuinka kävi kanatukien kanssa, eikös ministeriö puuttunut näihin joka perheenjäsenen pikku kanaloihin >:(
Puuhastelukulttuuri elää sitkeänä maataloudessa :-X
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: taisker - 05.07.13 - klo:18:26
onkohan noita yli 150ha tiloja 1000 tai vähä päälle?jos kuuluu tohon kastiin omilla eikä vuokrapelleilyillä niin on kyllä iso ja piste
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 05.07.13 - klo:23:53
onkohan noita yli 150ha tiloja 1000 tai vähä päälle?jos kuuluu tohon kastiin omilla eikä vuokrapelleilyillä niin on kyllä iso ja piste
Juu ja Ensio Hytösen mukaan ruoka tulee 16000 tilalta ja loppu on sitten harrastusta ::)
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Mopomies - 06.07.13 - klo:01:21
onkohan noita yli 150ha tiloja 1000 tai vähä päälle?jos kuuluu tohon kastiin omilla eikä vuokrapelleilyillä niin on kyllä iso ja piste
Juu ja Ensio Hytösen mukaan ruoka tulee 16000 tilalta ja loppu on sitten harrastusta ::)

Oikeastaanhan ruoka tulee kaupasta ja se on äitien tekemää. Ennemmin se pitäisi kyllä ostaa reilusta kaupasta. Saa syödä kerrankin reilusti.
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Vilja-Antti - 08.07.13 - klo:12:48
onkohan noita yli 150ha tiloja 1000 tai vähä päälle?jos kuuluu tohon kastiin omilla eikä vuokrapelleilyillä niin on kyllä iso ja piste
Juu ja Ensio Hytösen mukaan ruoka tulee 16000 tilalta ja loppu on sitten harrastusta ::)

Hytösen Enska ilmeisesti  halveksii alle 150  ha:n tiloja, eikö meidän rahat sille kelpaakkaan, ostetaan sitten apupaskat sun muut muualta, jos meidän rahat ei kelpaa, voi Enskalle tulla vilu, jos tyytyy vaan niiden 16 000 tilan kone- ja  tuotantopanosostoksiin, ja niistäkään ei kaikki osta Hankkijalta.
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 09.07.13 - klo:10:34

Päinvastoin, harrastajien rahat kelpaa kyllä hyvin.. Ne oman työn ohella viljelevät usein "hoitelevat" maatalouden tuloksen nollille juuri kaikenlaisiin panoksiin törsäämällä, tulosta kun ei tarvita elämiseen  ;)
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Make - 11.07.13 - klo:23:29
Harrastajat eivät myöskään kilpailuta kauppiaita. Soittavat huhtikuulla jostain Lapin seminaarista että pistäs lannoitteet ja siemenet tulemaan.
Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Last Man Standing - 13.07.13 - klo:16:19
>Lapin seminaarista että pistäs lannoitteet ja siemenet tulemaan

Tuossakin on hyvin oleellista,että joku muu kuulee asian  "vahingossa" ja että oikein rekkakuormittain sitä apulantaa (Lapin lisää)...niin ja agrirahalla...tienaa vitusti..

Vähän niinkuin agronetissäkin

 :P

Otsikko: Vs: Maataloustuet 2014-2020
Kirjoitti: Herranketku - 14.07.13 - klo:12:27
onkohan noita yli 150ha tiloja 1000 tai vähä päälle?jos kuuluu tohon kastiin omilla eikä vuokrapelleilyillä niin on kyllä iso ja piste
Juu ja Ensio Hytösen mukaan ruoka tulee 16000 tilalta ja loppu on sitten harrastusta ::)

Hytösen Enska ilmeisesti  halveksii alle 150  ha:n tiloja, eikö meidän rahat sille kelpaakkaan, ostetaan sitten apupaskat sun muut muualta, jos meidän rahat ei kelpaa, voi Enskalle tulla vilu, jos tyytyy vaan niiden 16 000 tilan kone- ja  tuotantopanosostoksiin, ja niistäkään ei kaikki osta Hankkijalta.

Niin. J a  k o v a  p a l a  149 h e h t a a r i n  v i l j e l i j ä l l e kuulla tuollaista. Kannattaa lisätä koiramuonan myyntiä, niin pysyvät ainakin nämä alle 150 hehtaarin osa-aikaviljelijät pois jaloista, joilla saattaa olla muutakin toimintaa kuin viljely ja tarvitsevat maataloiskaupan palveluja. Se on ittestä kiinni jos raha ei kelpaa, toiselle se käy vielä. Toimijoita maatalouskaupassa kun on takuulla riittävästi vaihtoehdoiksi.