1116/1993
Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 1993
Laki
Suomen Hallitusmuodon muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä säädetyllä tavalla,
lisätään Suomen Hallitusmuotoon uusi 33 a § seuraavasti:
33 a §
Eduskunta osallistuu kansainvälisissä toimielimissä tehtävien päätösten kansalliseen valmisteluun siten kuin valtiopäiväjärjestyksessä säädetään.
Valtioneuvosto
määrää, sen estämättä mitä 33 §:ssä säädetään, 1 momentissa tarkoitetussa kansainvälisessä toimielimessä tehtävän päätöksen kansallisesta valmistelusta ja, siltä osin kuin tällainen
päätös ei vaadi eduskunnan hyväksymistä eikä sisältönsä vuoksi myöskään edellytä asetuksen antamista, päättää muistakin siihen liittyvistä Suomen toimenpiteistä.
Tämä laki tulee voimaan 15 päivänä joulukuuta 1993.
HE 317/92
PeVm 10/93
SuVM 2/93
Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 1993
Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO
Oikeusministeri
Hannele Pokka
--
Osoite:
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1993/19931116Kommentti:
Tällä tekstillä karsittiin niin eduskunnan kuin presidentinkin valta.
Ensimmäisellä lihavoinnilla presidentin valta ja toisella eduskunnan valta..
Valtioneuvosto määrää, sen estämättä mitä 33 §:ssä säädetään, 1 momentissa tarkoitetussa kansainvälisessä toimielimessä tehtävän päätöksen kansallisesta valmistelusta ja, siltä osin kuin tällainen
päätös ei vaadi eduskunnan hyväksymistä eikä sisältönsä vuoksi myöskään edellytä asetuksen antamista, päättää muistakin siihen liittyvistä Suomen toimenpiteistä.
Eduskunnan valtaoikeuksiin liittyvä teksti ujutettiin tuolloin Valtiopäiväjärjestyksen 54 §:ään, joka oli puhemiehen pykälä.
Nykyisin puhemiesneuvosto päättää, otetaanko EU:ssa päätetty asia edes eduskunnan täysistuntoon keskusteltavaksi.
Pääministerin ilmoituksen jälkeen eduskunta keskustelee, mutta ei äänestä!