Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kiintoisa ehdotus :-p  (Luettu 1719 kertaa)

senjoriitta

  • Vieras
Kiintoisa ehdotus :-p
Piraattipuolueen kansanedustajaehdokas Panu HorsmalahtiTampereelta ehdottaa maahanmuuttajin pestaamista seksitöihin.
Horsmalahti murehtii Uuden Suomen blogissaan maahanmuuttajien alhaista työttömyysastetta.

- Työttömyys on yleisesti ongelmallista valtiontaloudelle, joten maahanmuuttajien työllisyyteen on hyvä käyttää resursseja. Koska työttömyys koskee enemmän maahanmuuttajanaisia verrattuna miehiin, voidaan ongelmaa pitää feminismin mukaisesti tasa-arvo-ongelmana, kirjoittaa Horsmalahti.

Hän tähdentää, että prostituutio on Suomessa laillista, mutta se aiheuttaa turvallisuusriskejä.

- Pienenä osaratkaisuna on laillistaa bordellit.

Horsmalahden mukaan se kohentaisi seksityöläisten työturvallisuutta sekä takaisi kaikki työntekijöiden perusoikeudet.

- Seksityö on sopivaa maahanmuuttajanaisille, koska se ei vaadi juuri lainkaan kielitaitoa tai koulutusta. Miesprostituoiduille ei valitettavasti ole yhtä paljon kysyntää, joten prostituutiota ei voida pitää sukupuolineutraalina ratkaisuna maahanmuuttajien työllistymiseen.

Horsmalahti kuitenkin tähdentää, ettei prostituutioon pidä pakottaa ketään työttömyystukien leikkaamisella uhkaamisella.

- Tämä ei ole kuitenkaan oleellinen ongelma, vain pieni byrokraattinen ehto lisää perusturvajärjestelmäämme.

Eduskuntavaaliehdokas näkisi prostituution laajemmassa laillistamisessa vain positiivisia vaikutuksia.

- Prostituutio ei kuitenkaan ratkaise maahanmuuttajanaisten työttömyyttä kuin vain osittain.

Viimeksi muokattu: 21.03.11 - klo:09:51 kirjoittanut senjoriitta

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Kiintoisa ehdotus :-p
Mutta jos tuollainen Mamu tulee arabimaasta ja kulkee kadulla kaapu päällä niin... Eihän sitä ostohetkellä tiedä ollenkaan että mitä on hankkinut  :-\

Tulee ihan mieleen vanha sanonta "älä osta sikaa säkissä"  ::)

Kaapumamut ovat siveellistä porukkaa.   :P

simmo

  • Vieras
Vs: Kiintoisa ehdotus :-p

Kaapumamut ovat siveellistä porukkaa.   :P
[/quote]-näin on

nänninnyplääjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2954
Vs: Kiintoisa ehdotus :-p
onko ne naisetki niin karvasia että pitää kulkea kaavun ja burkhan kans.. ??? ;D
Schnaps im Kopf, du holde Braut
Steck Bratwurst in dein Sauerkraut

senjoriitta

  • Vieras
Vs: Kiintoisa ehdotus :-p
onko ne naisetki niin karvasia että pitää kulkea kaavun ja burkhan kans.. ??? ;D

Kaavun alla kauniisti puettu ja hoidettu nainen. Näin olen lukenut.

nänninnyplääjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2954
Vs: Kiintoisa ehdotus :-p
ekana tullee tietty mieleen että jos ne ei saa näyttää naamaansa, niin saako ne hoitaa puutarhaansakaan.. ??? ;D
Schnaps im Kopf, du holde Braut
Steck Bratwurst in dein Sauerkraut

Courtney1

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7726
  • I'm not bad, I'm just drawn that way.
Vs: Kiintoisa ehdotus :-p
onko ne naisetki niin karvasia että pitää kulkea kaavun ja burkhan kans.. ??? ;D

Kaavun alla kauniisti puettu ja hoidettu nainen. Näin olen lukenut.
Vähänku tuulipukunaiset täällä  :P
Curtni1 on typerä, suorastaan vastenmielinen idiootti, kun ei erota työtätehnyttä työtävieroksuvasta.

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Kiintoisa ehdotus :-p
onko ne naisetki niin karvasia että pitää kulkea kaavun ja burkhan kans.. ??? ;D

Kaavun alla kauniisti puettu ja hoidettu nainen. Näin olen lukenut.
Vähänku tuulipukunaiset täällä  :P

On ne paljon karvasempia, kuin suomalaiset naiset, naisillakin on jo kolmenkympin tietämillä viikset, muualta en ole päässyt tutkimaankaan noilta arabeilta ...

Aulis Anttila

  • Vieras
Kurkistus...
onko ne naisetki niin karvasia että pitää kulkea kaavun ja burkhan kans.. ??? ;D
Kaavun alla kauniisti puettu ja hoidettu nainen. Näin olen lukenut.
Vähänku tuulipukunaiset täällä  :P

Höpöhöpö... mä oon kurkannu  :P :P ;D ;D

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: Kiintoisa ehdotus :-p
Mutta jos tuollainen Mamu tulee arabimaasta ja kulkee kadulla kaapu päällä niin... Eihän sitä ostohetkellä tiedä ollenkaan että mitä on hankkinut  :-\

Tulee ihan mieleen vanha sanonta "älä osta sikaa säkissä"  ::)

  Äläkä luota mainoksiin,olihan se takavuosina naapurien busseissakin sitä palvelua,komeat pimatsut olivat kartsalla etsimässä asiakkaita bussin perälle,sisälle kun pääsi odotti joku vanha horo sitten objektina,karskit vartijat piti huolen että maksu hoitui vaikka tavara ei kelvannutkaan..

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19295
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Vs: Kiintoisa ehdotus :-p
- Pienenä osaratkaisuna on laillistaa bordellit.
Meinasko se Seniori Riitta haaraliikkeen perustaa... ?     ::)
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."