Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kalkitus  (Luettu 18160 kertaa)

Tupajumi

  • Vieras
Vs: Kalkitus
Muutama vuosi sitten siirryin sänkilevitykseen ja tykästyin tähän ratkaisuun niin paljon, että enää ei meillä talvilevityksiä tehdä. Nytkin on mitä parhaimmat kalkitusilmat ja pellot kantavat todella hyvin.

Omaa kärryä joskus suunnittelin, mutta hinta muodostui ongelmaksi. Liian pitkä takaisinmaksuaika. Olisi tarvinnut olla silloin liikkeellä kun Ijasjakin. Oma kärry olisi hyvä, niin saisi levitellä isoilla lohkoilla juuri niihin kulmiin tasapainotusta, missä maanäytteet näyttää heikompaa tulosta. Urakoitsijat on sellaisia, että koko vainio täytyisi pystyä levittämään samoilla säädöillä. Kyllä niille on karttaa tehty ja selitetty mitä halutaan, joskus jotain merkkikeppejäkin viety jne. Mutta kun se homman perusluonne näyttää tässäkin olevan sitä hätäistä tohottamista ja äkkiä pitäisi saada aikaiseksi. Muuttuu ilme niin tuskaiseksi, kun koittaa selittää mitä haluaa. Olen sitten luopunut ja nykyään vedetään suurten linjojen mukaan.

Se on joka ikisessä asiassa aina edessä, että jos ei ole omia koneita, niin mistään ei tahdo tulla mitään. :(


Tästä urakoitsijoiden palveluhenkisyydestä  tai sen puutteesta vois avata jopa oman topiikin.  Tuo huomio, että urakoitsija hoitaa tai tuntuu hoitavan homman juosten kusemalla, kun tuntuu koko ajan olevan kiire jo seuraavaan paikkaan, on ihan oikea.  Huomaavainen ja palveluhenkinen urakoitsija on sellainen, että  hän pystyy asiakkaalleen  antamaan ainakin  vaikutelman, että juuri hän on tällä hetkellä   maailman tärkein asiakas, jolle homma tehdään niin hyvin kuin pystytään, eikä juuri nyt ole kiire mihinkään, tuollainen urakoitsija saa homman seuraavallakin kerralla.   Asiakas on kuningas.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65293
Vs: Kalkitus
ja jospa ajais enne kyntöä?

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9735
Vs: Kalkitus
Pitäis tehdä etukuormaajaan sellainen "riputtelukauha" jolla vois levitellä kalkkia milloin huvittaa  ;D

Joku hydraulitoiminen tappiakseli pyörimään vaan, olispa helppoa täpinöintiätm

Eikös noita "lippahiekoittajia" ole vieläkin myinnissä. Hyväkoneella kerran sellaista katselin, ihan uteliaisuuttani, en tarpeeseen. Mutta nyt kuin sanoit niin onnistuishan se noinkin. Tosin vois Valumöötin etuakseli tykätä kyttyrää. Leveä "lumikauha" täyteen kalkkia ja kynnökselle ... Huh puistattaa jo ajatuskin ::)
Vois sen laittaa peräänkin


Tai valmistajan vaihtoehtoiseen paikkaan , eli perälaudan tilalle kärryyn  ;)  http://www.jussi-tuote.fi/hiekoitin.html

Huomenna vaan tilausta kehiin  :D

junttieinari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4696
  • Savo savolaisille!
Vs: Kalkitus
Jos asian kääntää sitten ylösalaisin eli jos allekirjoittanut hankkii nuokin vehkeet mutta ottaa strategiaksi että syksyllä kärryä ei perään laiteta kun vasta siinä vaiheessa kun kyntö ei enää suju niin onko tällainen huono\ mahdoton strategia.

Niin ja ne joiden tekee mieli sanoa että unohda ei kannata niin voisi perustella miksi suomenmaassa on useita joilla noikin vehkeet on.

Sitten asiantuntijat voisi viellä selvittää että tuleeko millään toimeen ilman ajovoimansiirtoa. Sellaista kun ei raktorissa ole. Mitään hirmu kippoa perään ei muutenkaan voi suunitella kun veturi ei ole mikään mahdoton.

Vemssi voisit tulla tänne Savoon levittämään, Yara pitää aina huoltoseisokin tässä parhaaseen sänkikalkitusaikaan. ;D

Itselleni on levitetty sekä syksyllä että talvella, hieman kuun asennosta riippuen. Talvella joutuu teitä aurailemaan pellolle, ja taitaa olla hintakin hieman korkeampi, joten pääsääntöisesti syksyllä levitetään. Jos jollekkin lohkolle  joutuu useampana vuonna levittämään peräkkäin, niin sitten pitää miettiä tuleeko kynnöksen alle vai päälle. Mitä olen yhden ex-kalkinlevittäjän tarinoita kuullut, niin ei tuo mitään kuollanvuolentaa ole. Varsinkaan alimittaisella traktorilla.
"Jos fundamentalistien kanssa pystyisi keskustelemaan järkevästi, ei maailmassa olisi fundamentalisteja."
                                                       -Tuomas Holopainen-

klapikasa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3128
Vs: Kalkitus
Voi sen levittää niin monella tapaa. Olen käyttänyt useita urakoitsioita, ihan ketä olis tarjolla. aina ne levälleen on saatu. Märkää kalkkia yritin levittää pelarus kalkkivaunulla, mutta se työnsi makkarana levityslatasien yli, selvä vana perässä. Joitain vuosi sitten urakka mies levitti jollain lannalevitysvaunulla ja se varisi aika paljon jus suoraan perässä, ei tasaisin levitys sekään. Ite olen joitain kertoja levittänyt pelarus lannalevitysvaunulla. Lankku sopivalla korkeudella niin tuli se aika nätisti ulos, noin 2m työleveydellä.

vms1

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6759
  • Pitäisiköhän teksti edes joskus oikolukea.
Vs: Kalkitus
Kait sitä jos tollasta kärryä lähtisi hankkimaan niin jonkunlainen karttaan pohjautuva gepsi määränsäädöllä tarttisi olla. Sitä ei kyllä muista erkkikään minkä aidanseipään kohdalla piti määrää rukata mihinkä suuntaan. Hyvä kun pysyy oikealla lohkolla ja saa väisteltyä lumen peitossa olevat avo-ojat.
Älä usko sitä mitä agrosta luet, mutta muista kertoa se naapurille.

Hyvä jos puoletkaan totta.

Maataloudella on mahdollisuus tulla miljonääriksi.............

jos on miljardööri aloittaessa.

JösseJänis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2681
Vs: Kalkitus
Mites toi kalkitus menee. Kannattaako kalkita syssyllä sängelle vai talvella lumenpäälle. Onko siis jotain tuloksellista eroa jos ei ota hintoja huomioon.

Mitä aikaisemmin kalkin saa maan ja kosteuden kanssa tekemisiin, sitä aikaisemmin se alkaa vaikuttaa. Kyllä minä levittäisin syksyllä, jos pellot kantavat ja aikaikkunassa on varaa.

Pakkasilla ja kantohangilla kovan lumen päälle levitettäessä on kerran jos toisenkin käynyt niin, että tuuli on paiskannut kalkin naapurin pellolle, metsiin ja taivaan tuuliin. Happosadettahan se neutraloi jokapaikassa, mutta turhauttavaa viljelijän kannalta. Vakuutusyhtiöille näitä on sitten tarjottu irtaimiston laajasta turvasta korvattavaksi äkillisenä ja ennalta arvaamattomana tapahtumana, mutta huonolla menestyksellä. Onko ennalta-arvaamatonta, onko maahan levitetty kalkki enää irtaimistoa vai osa maaperää ja onko omaisuus olosuhteet huomioon ottaen sään ja luonnonilmiöiden vaikutukselta suojattuna?

Talvista levitystä puoltaa pellon tallautumisen välttäminen ja työn jakaminen pois kiireillisimmiltä ajoilta. Jotkut näkevät kevätlevityksessä sen edun, että kalkki voi hiukan jouduttaa lumen sulamista pelloilta.

Itse levitän kyllä syksyllä, jos kelit sallivat. Juuri tänään toi kuski kaksi autokuormaa pellolle. Viikonloppuna pääsee Belarus taas haukkumaan hintaansa (jota ei juurikaan enää ole). On se neuvostokansalainen vaan ollut etevä otus. Tehnyt 80-luvulla ikuisen koneen, joka ei ruostu, jossa ei ole kuin kaksi yksinkertaista säätöä ja silti sillä voi levittää hehtaarille 200 kg hivenravinnetta tai 8000 kg kosteaa kalkkia. Levitystarkkuus riippuu ajolinjojen onnistumisesta. GPS auttaa ihmeesti.

maurij

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 86

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52004
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Kalkitus
Viesti toi tietoa että maksuaikaa paaaaljon jos ny heti ottaa välittömästi tänään ny just.
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1603
Vs: Kalkitus
90% harjoitettu sänkikalkituksia ja kynnetty päälle. Jännästi ne peehoot on noussu näille eloperäisille maille sopivaan 6,2-6,5 luokkaan vaikka kalkki on haudattukin liian syvään.
Tuo peehoon nosto on sellainen pitkän linjan homma. Monia vuosia siinä menee kun ct maalajin maan kalkitsee esim. 5,2->6,2...

Mopomies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8339
Vs: Kalkitus
90% harjoitettu sänkikalkituksia ja kynnetty päälle. Jännästi ne peehoot on noussu näille eloperäisille maille sopivaan 6,2-6,5 luokkaan vaikka kalkki on haudattukin liian syvään.
Tuo peehoon nosto on sellainen pitkän linjan homma. Monia vuosia siinä menee kun ct maalajin maan kalkitsee esim. 5,2->6,2...

Tai sitten kun laittaa sokeritehtaan puristekalkkia tarpeeks, niin vuodet kutistuu päiviin. ;D ;D ;D
On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52004
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Kalkitus
90% harjoitettu sänkikalkituksia ja kynnetty päälle. Jännästi ne peehoot on noussu näille eloperäisille maille sopivaan 6,2-6,5 luokkaan vaikka kalkki on haudattukin liian syvään.
Tuo peehoon nosto on sellainen pitkän linjan homma. Monia vuosia siinä menee kun ct maalajin maan kalkitsee esim. 5,2->6,2...

Tai sitten kun laittaa sokeritehtaan puristekalkkia tarpeeks, niin vuodet kutistuu päiviin. ;D ;D ;D

Mites muuten suorakylvössä toi kalkin sekasin saaminen?

Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

arzyboy

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4314
  • Autetaan miestä mäessä...
Vs: Kalkitus
Jossain tutkimuksessa oli saatu selville että kalkituksella on vaikutusta suorakylvössäkin mutta hitaammin kuin muokattaessa.

Köntys

  • Vieras
Vs: Kalkitus
Jossain tutkimuksessa oli saatu selville että kalkituksella on vaikutusta suorakylvössäkin mutta hitaammin kuin muokattaessa.

Tarviiko sen Ph:n muuttuakkaan suorakylväjillä kuin pinnasta, kun kasvien juuretkaan ei kovaan maahan mene  ::)

JösseJänis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2681
Vs: Kalkitus
Jossain tutkimuksessa oli saatu selville että kalkituksella on vaikutusta suorakylvössäkin mutta hitaammin kuin muokattaessa.

Hiukan vaikutusta, mutta ei se kalkki juuri maahan painu. Vantaisto vähän möyhii maata, mutta kyllä kalkituksen yhteydessä kannattaa unohtaa puritanismi ja muokata.

Tupakkalakkokin on helpompi kestää, kun välillä vetää savut.