Agronet

Keskusteluaiheet => Kasvintuotanto => Aiheen aloitti: nuffieldmaster - 27.01.12 - klo:09:27

Otsikko: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: nuffieldmaster - 27.01.12 - klo:09:27
Johtaako runsas kysyntä tavarapulaan ?

Kuvaavaa tämän vuoden lannoitemarkkinoille, niin kuin aina hyvän satovuoden jälkeisille ajoille, on ollut se, että ennakkosuunnitelmat tavaran tuottajain ja sitä välittävien liikkeiden kohdalla eivät ole pitäneet yhtä menekin kanssa. Kuten kaikki hyvin muistamme, maanviljelijät saivat viime vuona laadullisesti ensiluokkaisen sadon ja määrällisestikkin se oli keskinkertainen lähes koko maassa. Tämä on johtanut siihen, että lannoitetoimituksissa on ylitetty kaikki tähänastiset ennätykset ja tavarapula uhkaa.
Maaliskuun alusta lähtien on Rikkihappo Oy:n ollut pakko säännöstellä omien seoksiensa toimituksia. Tämä johtui siitä, että koko syksyn ajan oli lannoitetilauksia otettu rajoituksitta vastaan. Tilausten kilomäärät ylittivät huomattavasti tehtaan toimituskapasiteetin, siten että toimitukset jäivät tilauksen yhteydessä pyydetystä toimitusajasta huomattavasti jälkeen.

Mitä nyt on tehtävä?

Maanviljelijöitten on syytä kääntyä välittömästi kauppiaansa puoleen lannoitehankinnoisa ja jätettävä tilaus hänelle. Mitä aikaisemmin hoidamme tilaukset kauppaliikkeille, sen paremmin turvaamme haluamamme lannoitteen saannin. On syytä huomioida myös sellainen seika, että vaikka emme haluamiamme seoksia enää saisikaan, niin yksiravinteisia lannoitteita on vapaasti saatavissa. Yksiravinteiset lannoitteet ajavat kyllä täysin saman asian kuin seoksetkin. Onhan niitä käytetty vuosikausia, ennenkuin seoksista tiedettiin mitään.

Tällaista luki maanantaina tulleessa Keskon maatalous- ja koneuutisia -liitteessä  :o  8)

Samalla sivulla kerrotaan kuvan kera myös Nuffield traktoreiden myynnistä edellisvuonna 1963
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: SKN - 27.01.12 - klo:09:34
Vain maajussi voi olla niin tyhmä että hyppää tuohon kelkkaan.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Last Man Standing - 27.01.12 - klo:10:30
Teillä päin on tuo postin saapuminen jossain määrin myöhässä--reilut 40 v
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Topias Funke - 27.01.12 - klo:19:39
Riippuu ihan mille vuodelle niitä on hankkimassa.  :o
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: paukkula - 27.01.12 - klo:19:43
Riippuu ihan mille vuodelle niitä on hankkimassa.  :o

Niin tosiaan tälle vuodelle ne on kalliilla ostettu. Mutta ensi vuodelle ostetaan halvalla - jos osataan.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: SKN - 27.01.12 - klo:19:45
Riippuu ihan mille vuodelle niitä on hankkimassa.  :o

Niin tosiaan tälle vuodelle ne on kalliilla ostettu. Mutta ensi vuodelle ostetaan halvalla - jos osataan.
No jos herra MTK nyt sitten kertois miten OSAAMALLA voi ostaa halvalla? Ai nii, ethän sää voi jakaa sitä mättisläistä salatiedettä kun en ole pienen puuhakerhonne jäsen.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: JoHaRa - 27.01.12 - klo:20:28
Riippuu ihan mille vuodelle niitä on hankkimassa.  :o

Niin tosiaan tälle vuodelle ne on kalliilla ostettu. Mutta ensi vuodelle ostetaan halvalla - jos osataan.

Sit ku apupaskan hinta putoaa tarpeeksi alas niin... mä ostan 3-5 vuoden tarpeet heti. Ihan vaan vitt*uillakseni systeemille. Ehkä tuo aika on tänä KESÄNÄ mutta ennen kesää se ei tule olemaan. Miksi firmat laskisivat hintoja kun väkeä on tiskinedus täynnä  ;D
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: mies - 27.01.12 - klo:21:00

Kyllä "ne" keksii vielä saman konstin kuin korvamerkkien kanssa eli varastossa korkeintaan vuoden tarvis.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Adam Smith - 27.01.12 - klo:21:02
Nautakarjalle rehua tuottava minimoi kaiken lannoitteenkäytön, jos on vähänkään markkinaorientoitunut eikä puutuneet asenteet vaivaa ;)
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: paukkula - 27.01.12 - klo:23:23
Nautakarjalle rehua tuottava minimoi kaiken lannoitteenkäytön, jos on vähänkään markkinaorientoitunut eikä puutuneet asenteet vaivaa ;)
Olemme jo vuosia ostaneet vain rekallisen perussuomalaista Suomensalpietaria jonka urakoitsijamme jolla on myös rekka tuo.  Sitten Kristillinen tasajako hehtaareille. Kalsiitikalkkia sitten muutama rekka kesäs. Ja sitten lähes 200 kärryllistä lietettä jossa neljäsosa on taivaalta tullutta vettä. Hullua hommaahan tämä touhu on-  onhan tuo multa pian ohi.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: JoHaRa - 28.01.12 - klo:08:08
Riippuu ihan mille vuodelle niitä on hankkimassa.  :o

Niin tosiaan tälle vuodelle ne on kalliilla ostettu. Mutta ensi vuodelle ostetaan halvalla - jos osataan.

Sit ku apupaskan hinta putoaa tarpeeksi alas niin... mä ostan 3-5 vuoden tarpeet heti. Ihan vaan vitt*uillakseni systeemille. Ehkä tuo aika on tänä KESÄNÄ mutta ennen kesää se ei tule olemaan. Miksi firmat laskisivat hintoja kun väkeä on tiskinedus täynnä  ;D

Kyllä "ne" keksii vielä saman konstin kuin korvamerkkien kanssa eli varastossa korkeintaan vuoden tarvis.

Apulannan ylimääräinen varastointi maatiloilla kielletään "ympäristölle vaarallisena"  ;) Tai sitten apulannalle täytyy tehdä joku erikoisvarasto  ;) Kyl nämä ovat tulossa  :(
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Last Man Standing - 28.01.12 - klo:09:09
>Apulannan ylimääräinen varastointi maatiloilla kielletään "ympäristölle vaarallisena"

Auttaisikohan jos olisi säkit mustia kuten aikoinaan oli Varasäkkejä.Olis niinku pimeitä säkkejä.

Homma taidetaan hoitaa laadullisella huonontamisella kuten englannissa
tehtiin reddiisselin kanssa (ei säily vuotta kauempaa....ihan luettua tietoa vaan).Jos tehtaat velvoitetaan tekemään rakeesta niin huonoa,ettei se pysy
kasassa kuin muutaman kuukauden se on siinä.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: lypsyukko - 29.01.12 - klo:10:34
Riippuu ihan mille vuodelle niitä on hankkimassa.  :o

Niin tosiaan tälle vuodelle ne on kalliilla ostettu. Mutta ensi vuodelle ostetaan halvalla - jos osataan.

Sit ku apupaskan hinta putoaa tarpeeksi alas niin... mä ostan 3-5 vuoden tarpeet heti. Ihan vaan vitt*uillakseni systeemille. Ehkä tuo aika on tänä KESÄNÄ mutta ennen kesää se ei tule olemaan. Miksi firmat laskisivat hintoja kun väkeä on tiskinedus täynnä  ;D

Kyllä "ne" keksii vielä saman konstin kuin korvamerkkien kanssa eli varastossa korkeintaan vuoden tarvis.

Apulannan ylimääräinen varastointi maatiloilla kielletään "ympäristölle vaarallisena"  ;) Tai sitten apulannalle täytyy tehdä joku erikoisvarasto  ;) Kyl nämä ovat tulossa  :(

Joskus jossain toisessa ketjussa JoHaRa muistaakseni sanoi "Hiljaa! Joku virkamieskin voi lukea palstaa. Siis ihan tosissaan "  ;D
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: aurajokilaivuri - 29.01.12 - klo:10:48
Apulannan ylimääräinen varastointi maatiloilla kielletään "ympäristölle vaarallisena"  ;) Tai sitten apulannalle täytyy tehdä joku erikoisvarasto  ;) Kyl nämä ovat tulossa  :(

Pykälät on jo olemassa, ja max 6 kk raja jonka jälkeen tiukkenee älyttömyyksiin.

http://www.beloragro.fi/Tukes2010.pdf

Ei tarvitse kuin vähän muuttaa rajoja ja tulkintoja. Uusista tulkinnoistahan maajusseilla onkin jo runsaasti kokemusta.

Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: nilihaara - 29.01.12 - klo:10:56
Riippuu ihan mille vuodelle niitä on hankkimassa.  :o

Niin tosiaan tälle vuodelle ne on kalliilla ostettu. Mutta ensi vuodelle ostetaan halvalla - jos osataan.

Sit ku apupaskan hinta putoaa tarpeeksi alas niin... mä ostan 3-5 vuoden tarpeet heti. Ihan vaan vitt*uillakseni systeemille. Ehkä tuo aika on tänä KESÄNÄ mutta ennen kesää se ei tule olemaan. Miksi firmat laskisivat hintoja kun väkeä on tiskinedus täynnä  ;D

Kyllä "ne" keksii vielä saman konstin kuin korvamerkkien kanssa eli varastossa korkeintaan vuoden tarvis.

Apulannan ylimääräinen varastointi maatiloilla kielletään "ympäristölle vaarallisena"  ;) Tai sitten apulannalle täytyy tehdä joku erikoisvarasto  ;) Kyl nämä ovat tulossa  :(

Joskus jossain toisessa ketjussa JoHaRa muistaakseni sanoi "Hiljaa! Joku virkamieskin voi lukea palstaa. Siis ihan tosissaan "  ;D
   
   Sellainen virkamies saa kuolla nälkään joka tulee latoja kierteleen.  Minusta suurin vaara lannoitteille on tuollainen vihervauhko joka puhuu vain luomutuotannosta. 
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Husokki - 29.01.12 - klo:11:04
http://194.100.86.14/lmtilausseuranta/belor/uusitilaus_belor.php

Toimitus tapahtuu 30 päivän kuluessa tilauksesta. Eli ei vielä mitään kiirettä.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: nilihaara - 29.01.12 - klo:11:47
    Ehkä joskus vuoden päästä tapahtuva toimitus riittää mulle.  8)
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: nuffieldmaster - 29.01.12 - klo:12:33
Kuten joku jo huomasi, tuo artikkeli oli vuonna 1964 keskon julkaisemasta maatalous- ja koneuutisia kevätliitteestä. Onko mikään muuttunut? 

Ehkä lannoitteiden hinnat  ;D

Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: MFV8 - 29.01.12 - klo:19:30
Marraskuussa tilattu, vielä ei oo säkkiäkään näkynyt, luvattiin vuodenvaihteen jommalla kummalla puolen toimittaa. Odottavat vissiin että saa tehtaalta halvempaa...
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: paukkula - 29.01.12 - klo:21:28
Kuten joku jo huomasi, tuo artikkeli oli vuonna 1964 keskon julkaisemasta maatalous- ja koneuutisia kevätliitteestä. Onko mikään muuttunut? 

Ehkä lannoitteiden hinnat  ;D

 Kyllä on muuttunut .Olin tuolloin - 60 luvulla maatalous - ja pienviljejelysneuvojana ja tein lannoitussuunitelman kahdella vaihtoehdolla  1 oulunsalpietari, superfosfaatti, kalisuola.  2  Normaali Y -lannos jota myös noloon lannoiteeksi mainittiin. Siinä oli kalia meidän oloihin niukasti.  Tietenkin lannoiteet oli 50 kg säkeissä. 40kg tuli myöhemmin kun väki huononi. Nyt väki on niin huonoa että pitää koneella nostaa.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Make - 29.01.12 - klo:21:53
Tais olla 80-luvun puolla kun tuli 40 kg säkit. Samoihin aikoihin tuli lavapakkaus. Ennen autoilija kävi hakemassa kaljakuppilasta apumiehiä kun lastia purettiin. Oli niissä yhdistelmissä silloin jo yli 30 t.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: sirkussonni - 29.01.12 - klo:22:41
Tais olla 80-luvun puolla kun tuli 40 kg säkit. Samoihin aikoihin tuli lavapakkaus. Ennen autoilija kävi hakemassa kaljakuppilasta apumiehiä kun lastia purettiin. Oli niissä yhdistelmissä silloin jo yli 30 t.

Se oli jotakin seitkytluvun puoltaväliä, kun aamuyöllä tuli kuorma-autoilija minua ja isää hakemaan. Sitten mentiin jonnekin todella kauas, ja junasta tehtiin miehissä apulantakuorma, ihan koko nuppikuorma, käsipelillä säkki kerrallaan. Ja sitten tultiin kotia, aamukahveelle, ja kahveen jälkeen mentiin kaluvajaan purkamaan se kuorma, taas käsipelillä säkki kerrallaan. Alaspäin toki tuli kevyemmin.
Ja  se todella kaukana ollut rautatieasema, se oli kolmentoista kilometrin päässä oleva kaupunkimme rautatieasema!! :D Tosin siihen aikaan matkaa oli reilu viisitoista kilometriä, mutkaista hiekkatietä.  Säkit oli juu 50 kilosia, ja päällä luki 16-16-16. Poika oli silloin varmaan 17 kiloinen...
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: metsajussi - 29.01.12 - klo:23:02
Mä taas muistan että pihaan tuli kymppipyörä täynnä 50 kiloisia. Ei ne kaikki meille olleet, muutama tonni kuitenkin.

Kopista kömpi alas - ja taas lavalle ylös - lyhyt mutta karvainen voimanpesä.
Ja hetken päästä toiselta puolelta tuli kopista melko reilutekoinen naisimmeinen. Olivat juttujensa mukaan pariskunta, ja jostain napapiirin kauemmalta puolelta.

Mies toi aina kahta säkkiä, kummassakin kainalossa siihen lavan reunalle, ja rouva sitten nakkeli siitä eteenpäin säkki kerrallaan alas jonkun lavan päälle pihalle. Ja minä pikkupoikana katselin ihmeissäni että miten joku voi olla niin vahva.

Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Peurajussi - 30.01.12 - klo:06:19
Heh, meikä oli aina äärimmäisen pikkuvanha ja suunnilleen puhumaan ja kävelemään opittuani piti olla joka paikassa konsultoimassa aikuisten työhommia. Muistan että muutaman vuoden ikäisenä (80- luvulla) menin apulantakuormaa vastaan ja kerroin automiehelle, että niissä vaalean vihreissä säkeissä oleva tavara on mielestäni ehdottomasti parasta ja sitä kannattaa jättää niin paljon kuin on mahdollista. Kävin myös neuvomassa purkupaikan. Meinasi setää hymyilyttää.  :)
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Peltola - 30.01.12 - klo:22:15
Mä taas muistan että pihaan tuli kymppipyörä täynnä 50 kiloisia. Ei ne kaikki meille olleet, muutama tonni kuitenkin.

Kopista kömpi alas - ja taas lavalle ylös - lyhyt mutta karvainen voimanpesä.
Ja hetken päästä toiselta puolelta tuli kopista melko reilutekoinen naisimmeinen. Olivat juttujensa mukaan pariskunta, ja jostain napapiirin kauemmalta puolelta.

Mies toi aina kahta säkkiä, kummassakin kainalossa siihen lavan reunalle, ja rouva sitten nakkeli siitä eteenpäin säkki kerrallaan alas jonkun lavan päälle pihalle. Ja minä pikkupoikana katselin ihmeissäni että miten joku voi olla niin vahva.

Meillä kuski pudotti säkkejä vauhdilla ruipelopojan olkapäälle, joka juoksi sen reilun kymppitonnin onnettomaan luhtaan, joka tuli liian täyteen. Ja sieltä kesällä takaisin ulos muutaman säkin bögballeen (sitä ennen salmiakkijunkkariin, joka aluksi oli hevosvetoinen). Ja olin itse se ruipelo. On kaikki niin helppoa nykyjään.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Make - 30.01.12 - klo:23:13
Superfosfaatin levityspäivä oli kovin. Silloin ajettiin toistakymmentätonnia niitä 50 kilon säkkejä korkeaan Bökballeen. Tuo tapahtui yleensä syyskuussa.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: SKN - 30.01.12 - klo:23:19
Mun kesken kasvusen amisparran tulee ihan hiki ja väsymys kun luen noita teidän aikuisten sankaritarinoita. Tonni kaupalla on lapattu 50kilon säkkejä pitkin ja poikin suomea. Nyt sitten kysellään ortopedilta et miks mun selkä on ihan ku bumerangi ja ryhti muutenkin ku ikänsä raksalla kottareita työntäneellä ihmisellä..........

Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: JoHaRa - 31.01.12 - klo:06:52
Superfosfaatin levityspäivä oli kovin. Silloin ajettiin toistakymmentätonnia niitä 50 kilon säkkejä korkeaan Bökballeen. Tuo tapahtui yleensä syyskuussa.

Jouduitko vielä lekalla pienimään  :-[
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Topias Funke - 31.01.12 - klo:07:34
Kuten joku jo huomasi, tuo artikkeli oli vuonna 1964 keskon julkaisemasta maatalous- ja koneuutisia kevätliitteestä. Onko mikään muuttunut? 

Ehkä lannoitteiden hinnat  ;D

 Kyllä on muuttunut .Olin tuolloin - 60 luvulla maatalous - ja pienviljejelysneuvojana ja tein lannoitussuunitelman kahdella vaihtoehdolla  1 oulunsalpietari, superfosfaatti, kalisuola.  2  Normaali Y -lannos jota myös noloon lannoiteeksi mainittiin. Siinä oli kalia meidän oloihin niukasti.  Tietenkin lannoiteet oli 50 kg säkeissä. 40kg tuli myöhemmin kun väki huononi. Nyt väki on niin huonoa että pitää koneella nostaa.

Juu ei kukaan jaksa treenata enää tarpeeks edes karvakuulilla  650 kilosille pusseille...

Vuokrapellon heinäladosta löyty niitä tyhjiä 50kg säkkejä, normaali y-lannos muistaakseni. Ravinteet 20-20-20. Varmaan passelia apulantaa jokatarpeeseen.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Courtney1 - 31.01.12 - klo:07:47
Tais olla 80-luvun puolla kun tuli 40 kg säkit. Samoihin aikoihin tuli lavapakkaus. Ennen autoilija kävi hakemassa kaljakuppilasta apumiehiä kun lastia purettiin. Oli niissä yhdistelmissä silloin jo yli 30 t.

Se oli jotakin seitkytluvun puoltaväliä, kun aamuyöllä tuli kuorma-autoilija minua ja isää hakemaan. Sitten mentiin jonnekin todella kauas, ja junasta tehtiin miehissä apulantakuorma, ihan koko nuppikuorma, käsipelillä säkki kerrallaan. Ja sitten tultiin kotia, aamukahveelle, ja kahveen jälkeen mentiin kaluvajaan purkamaan se kuorma, taas käsipelillä säkki kerrallaan. Alaspäin toki tuli kevyemmin.
Ja  se todella kaukana ollut rautatieasema, se oli kolmentoista kilometrin päässä oleva kaupunkimme rautatieasema!! :D Tosin siihen aikaan matkaa oli reilu viisitoista kilometriä, mutkaista hiekkatietä.  Säkit oli juu 50 kilosia, ja päällä luki 16-16-16. Poika oli silloin varmaan 17 kiloinen...
Sieltä kaljakuppilastako se teidät haki  :D
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: bouli - 31.01.12 - klo:07:56
Oikein vanhat säkithän oli vielä suurempia.
Esim. tuomaskuona oli 100kg juuttisäkeissä. Kahden miehen säkkihän se periaatteessa on siihenkin aikaan ollut.
Ukkini kertoi että heidän naapurissa oli ollut riskin kokoinen renki. Pellolla olivat lyöneet vetoa että jaksaako ko. kaveri kantaa tuollaista säkkiä yksin kuinka pitkälle. Oli nostanut säkin selkäänsä ja käynyt n. 200m päästä pellolta kääntymässä äitini kotipaikan rappusilla ja kävellyt takaisin pellolle säkki selässä.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: JoHaRa - 31.01.12 - klo:08:00
4-kymppisiä säkkejä saa vietyä kaksi kerralla, mut noita 5-kymppisiä ei pikkupoikana saanut liikkeelle yhtäkään.

Joskus pitäisi käydä lavatansseissa kattomasssa miten 6-, 7, ja 8-kymppiset kulkevat  ???
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: 65 - 31.01.12 - klo:08:40
4-kymppisiä säkkejä saa vietyä kaksi kerralla, mut noita 5-kymppisiä ei pikkupoikana saanut liikkeelle yhtäkään.

Joskus pitäisi käydä lavatansseissa kattomasssa miten 6-, 7, ja 8-kymppiset kulkevat  ???
moni 4-,5-kympinen hegästyy jo kun avaa kaljapullon. 7kymppinen saattaa humppata koko illan antaa viellä mummoille aikamoista haipakkaa... ja seuraa vana päivänä mennää uimaa pari kilometriä ym...
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Make - 31.01.12 - klo:09:00
Fosfori ilmoitettiin tuohon aikaan oksidina, kuten edelleen usein ulkomailla.
P2 O5 Pitoisuuden voi muuttaa puhtaan fosforin pitoisuudeksi jakamalla luvun 2,3:lla. Esim jos säkissä on fosforin pitoisuus 16 on puhtaan fosforin pitoisuus 7.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: JoHaRa - 31.01.12 - klo:09:08
Fosfori ilmoitettiin tuohon aikaan oksidina, kuten edelleen usein ulkomailla.
P2 O5 Pitoisuuden voi muuttaa puhtaan fosforin pitoisuudeksi jakamalla luvun 2,3:lla. Esim jos säkissä on fosforin pitoisuus 16 on puhtaan fosforin pitoisuus 7.

Tämä on muuten totta ja hyvä muistaa.. On nääs joskus tullut väiteltyä siitä että paljonko fosforia Etelä-Euroopassa pelloille levitetään.. Vastaanväittäjä selitti suu vaahdossa noita 2,3 kertaisia lukujaan  ;D Meni se sitten lopulta jakeluun.
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Moerkoe - 19.01.19 - klo:22:22
TÄRKEÄ TIEDOITUS

https://youtu.be/QMIxQk3Tm58?t=192
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Kaikki - 19.01.19 - klo:22:53
TÄRKEÄ TIEDOITUS

https://youtu.be/QMIxQk3Tm58?t=192
Kaikki on https://youtu.be/FLL8V7ada98?t=362
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Oksa - 20.01.19 - klo:10:04
voe mahoton, onko tuo virma vielä henkissä?     miulla yks risa säkki vielä vaihtamatta..
Otsikko: Vs: Lannoitehankinnoilla kiire
Kirjoitti: Magia - 20.01.19 - klo:14:10
TÄRKEÄ TIEDOITUS

https://youtu.be/QMIxQk3Tm58?t=192
Letkis meneekin luonnostaan Yaranlaskun maksun yhteydessä...