Kasvintuotanto / Vs: Puiden lehtiä + muuta pihaharavointijätettä pellolle.
: 26.04.24 - klo:20:48
Pihkapuru on oma lajinsa, mutta maahan kun lisätään eloperäistä ainesta (lehtiä, olkea, nurmea, hevonsitäitteänsä), niin tavaran hiili-typpisuhde ratkaisee sen, mitä näemme välittömänä lannoitusvaikutuksena. Jos ja kun lehtijätteessä on paljon hiiltä ja vähän typpeä, niin maan mikrobit ottavat maasta liukoista typpeä siihen hajotustoimintaan. Ei jää kasveille ja se näyttäytyy negatiivisena lannoitusvaikutuksena. Sitten kun (lähes) kaikki lehtimassa on siirtynyt mikrobimassaksi eli hajotettu, niin tämän tavaran hajotessa sen sisältämä typpi vapautuu maanesteeseen ja on kasvien käytössä. Eli aikataulu ratkaisee, yksi vuosi on lyhyt aika.
Muistan opiskeluaikana olin jossain tupaillassa luomuviljelyä propagoimassa. Asian sivusta eli siihen liittyen yksi mukanaolijoista rupesi solvaamaan Kemiraa, kuinka apulanta on käynyt heikoksi. Ei prkl enää riitä 250 kg/ha, pitää laittaa tuplamäärä eikä siltikään tuota samalla lailla kun vuosikymmen sitten. "Herrat painavat mitä painavat siihen säkin kylkeen, ei ole enää tavara samaa kuin ennen".
Oli rapean vuosikymmenen takaisin laittanut lehmät korkealaitaiseen ja jatkanut viljatilana. Heti alkuvuosina oli karjatalouden (=nurmiviljely, lanta) "vanha voima" taannut mukavan perusravinnevapautumisen, apulantaa oli tosiaankin tar***** vain avuksi. Iso osa näistä karjatalouden aikaisista peltoon ajetuista (tai sinne jääneistä eli nurmien juuristo) ravinteista oli välittömältä lannoitusvaikutukseltaan heikkoja, mutta se kuitenkin lisäsi maan multavuutta ja sitä varten viljelykiertoriippuvaista luontaista mineralisaatiota. Nyt kun oli vuoronperään ohraa ja kauraa, niin maahan lisättävän eloperäisen aineksen määrä oli romahtanut ja sitä kautta ei myöskään tuota tulevaisuuden "ilmaista" mineralisaatiokapasiteettia oltu rakennettu.
Tämä nyt pätee oikeastaan kaikkeen viljelyyn. Lyhyellä tähtäimellä väkilannoitteet ovat ainoat, joiden lannoitusvaikutus on jotenkin luotettava. Mutta ilman nurmiviljelyä, kerääjäkasveja ja eloperäistä lannoitusta eletään "letkuruokinnassa", jossa pienikin muutos annetussa ravinnekoostumuksessa näkyy heti ja dramaattisesti. Nuo eloperäisen lisäykset antavat sitten puskuria, vaikka niiden takaisinmaksuaika onkin monesti varsin pitkä.
Muistan opiskeluaikana olin jossain tupaillassa luomuviljelyä propagoimassa. Asian sivusta eli siihen liittyen yksi mukanaolijoista rupesi solvaamaan Kemiraa, kuinka apulanta on käynyt heikoksi. Ei prkl enää riitä 250 kg/ha, pitää laittaa tuplamäärä eikä siltikään tuota samalla lailla kun vuosikymmen sitten. "Herrat painavat mitä painavat siihen säkin kylkeen, ei ole enää tavara samaa kuin ennen".
Oli rapean vuosikymmenen takaisin laittanut lehmät korkealaitaiseen ja jatkanut viljatilana. Heti alkuvuosina oli karjatalouden (=nurmiviljely, lanta) "vanha voima" taannut mukavan perusravinnevapautumisen, apulantaa oli tosiaankin tar***** vain avuksi. Iso osa näistä karjatalouden aikaisista peltoon ajetuista (tai sinne jääneistä eli nurmien juuristo) ravinteista oli välittömältä lannoitusvaikutukseltaan heikkoja, mutta se kuitenkin lisäsi maan multavuutta ja sitä varten viljelykiertoriippuvaista luontaista mineralisaatiota. Nyt kun oli vuoronperään ohraa ja kauraa, niin maahan lisättävän eloperäisen aineksen määrä oli romahtanut ja sitä kautta ei myöskään tuota tulevaisuuden "ilmaista" mineralisaatiokapasiteettia oltu rakennettu.
Tämä nyt pätee oikeastaan kaikkeen viljelyyn. Lyhyellä tähtäimellä väkilannoitteet ovat ainoat, joiden lannoitusvaikutus on jotenkin luotettava. Mutta ilman nurmiviljelyä, kerääjäkasveja ja eloperäistä lannoitusta eletään "letkuruokinnassa", jossa pienikin muutos annetussa ravinnekoostumuksessa näkyy heti ja dramaattisesti. Nuo eloperäisen lisäykset antavat sitten puskuria, vaikka niiden takaisinmaksuaika onkin monesti varsin pitkä.
Siis ympäriaidatulla eli tuolla oli aita.