+ todella suuret säiliöt
+ hyvin toimivat, isot ja turvalliset työskentelytasot
+ riittävä vannaspaino mihin tahansa olosuhteisiin
+ kiertokokeen teko helppoa
o keskinkertainen syöttötarkkuus
o keskinkertainen työn jälki suorakylvössä
- kylvettäessä ei voi tehdä jyrkkiä käännöksiä
- peruutettaessa taipuu kankeasti
- runsas olkimassa tukkii vannasväli
- keltapassivoidut osat ruostuvat
- venäläiset vannaslaakerit uusittava joka vuosi
- vannasremontti on aivan tajuttoman vaikeaa, hidasta, kallista ja tuskallista
- työsyvyyden säätöön tarkoitetut muovikiekot lentelevät
- etuleikkureiden rasvakupit irtoilevat
- voimansiirron ketjut katkeilevat ja rattaiden akselit vääntyilevät
- rakenne ei kestä omaa painoaan säiliöt täynnä
- tehdas ei ota vastuuta mistään
Ja tässä vähän tarkempaa selostusta.
Ostimme erään toisen saman kunnan isännän kanssa SuperSeedit ( myöhemmin SS) samana vuonna – uusina.
Ensimmäinen vuosi meni mukavasti, mitä nyt koneen kömpelyys vähän ärsytti. Etuleikkureiden ja vantaiden muodostama kasetti on niin pitkä, että kone ei meinaa kääntyä ja väkisin kääntäminen rikkoo paikkoja. Koneesta saa hiukan ketterämmän säätämällä koneen kulkemaan aavistuksen istuvassa asennossa, suunnilleen niin, että etuleikkurit kulkevat 1-2 cm taaempia vantaita ylempänä. En ole ihan varma leikkureiden tarpeellisuudesta. Myös peruutettaessa kone kääntyy erittäin vastahakoisesti, mikä tosin on jossain määrin kaikkien takapyöräkoneiden ominaisuus. Muistaakseni SS:ssä pyörät on laakeroitu useamman pyörän nippuihin, jolloin efekti on vähän sama kuin olisi tasauspyörästön lukko päällä.
Suuret säiliöt ihastuttivat, mallasohraa sai maahan yli 6 ha / säiliöllisellä. Tyhjään koneeseen sai upottaa neljä 500 kg:n lannoitesäkillistä ja yli 1,5 t ohran siementä. Sitten oli kyllä painoakin. Kokonaispaino nousee lähelle 10 000 kg, joten päisteet tiivistyvät tehokkaasti.
Kosteassa maassa kylvövako ei mene umpeen – tai jos takapyörä sopivasti osuu, niin menee umpeen niin, ettei mitään tule ylös. Tume Nova Combin (myöh. NC) vannas toimii kosteassakin selvästi paremmin. Toki millään koneella ei suorakylvöä pidä harrastaa liian märkään maahan.
SS:n vantaisto ja etuleikkurit muodostavat sen verran tiheän haravan, että jos kylvöalustassa on runsaasti olkea, se saattaa alkaa kasaantua. Näin varsinkin, jos maa on pehmeää, jolloin vantaat eivät pyöri yhtä helposti. Ongelma pahenee, jos vantaiden laakerit ovat huonokuntoiset – ja ne enimmäkseen ovat.
Ensimmäisenä vuotena vantaat pyörivät hyvin, talven aikana SS muuttui laahavannaskoneeksi, vaikka vantaat oli huolella pesty ja öljytty. Rasvanippoja niissä ei ole. Tehdas tarjosi lääkkeeksi ajamista vantaat alhaalla hiekkatietä pitkin. Sillä ne lähtivätkin jotenkuten pyörimään. Jossain vaiheessa osa jumittui kuitenkin täydellisesti ja vannasremonttia piti alkaa tehdä jo toisena keväänä. Siitä eteenpäin vannasremontista tuli osa koneen käyttörutiineja. Huonosti suojatut, pienet venäläiset laakerit eivät tosiaan kestäneet. Tehdas tuli vastaan sen verran, että lähetti muutaman laakerin ja johtava mulkvisti toivotti mukavaa loppuelämää. Varaosat olivat yhtä lyhytikäisiä kuin alkuperäisetkin.
Vantaiden korjaaminen on tuskallinen projekti. Ensin pitää irrottaa koko kasetti etuleikkureineen. Kaksi kiinnitystappia ovat kumpikin pitempiä kuin vannasväli, joten tappia ei saa pois, jos viereinen vannaskasetti on paikallaan. Täytyy olla kaveri, joka nostaa viereistä vannasta kakkosnelosella pois tieltä. Jos ote lipeää, menee asentajalta rystyset. Kun kasetti on irti, pitää purkaa muoviset kannatinkiekot pois laakereineen, jotka on myös syytä vaihtaa, koska ne menevät seuraavaksi. Muovikiekot hajoavat helposti irrotettaessa, vaikka ovat vain painetut paikoilleen. Hommaa helpottaa, jos ne ovat hajonneet tai irronneet jo valmiiksi, mitä sitäkin tapahtuu usein. Sitten päästään käsiksi varsinaisiin laakereihin. Kun ne on vaihdettu ja kaikki koottu, täytyy toisella kädellä kannatella 40 kg painavaa kasettia samalla, kun toinen käsi yrittää ohjata kiinnitystappia paikalleen kaverin kannatellessa lankunpätkällä viereistä vannasta.
Naapurin isäntä teettikin jo toisena talvena täydellisen vannasremontin, jossa kone nostettiin vetoaisasta korjaamonosturilla pystyyn niin, että työn sai tehdä seisaaltaan. Joka kiekko otettiin irti ja uusittiin länsimaiset laakerit, joita oli tosin vaikea ensin löytää harvinaisen koon takia. Sittenkään ongelma ei ratkennut kokonaan, koska laakereiden koko on kovin pieni ja suojaus riittämätöntä. Hän käyttää konetta vieläkin, koska "siitä ei saa mitään vaihdossa, tapaus tunnetaan liian hyvin". Hän teettääkin laakeriremontin joka toinen vuosi.
Itse kylvin koneella neljä kevättä, vähän viidettä. Vaihdoin sitä mukaa osia kuin niitä meni. Pidin varastossa ensin kahta, sitten neljää ehjää kasettia niin, että sain tarvittaessa vaihtaa suoraan kasetin ja sitten paremmalla ajalla vaihdella rikkinäisiin uudet laakerit.
SS:n vantaiden kevennysjouset, lukuisat tapit ja hydrauliikkaputket sekä osa pulteista ja muttereista oli keltapassivoituja. Monet näistä osista olivat paksussa ruosteessa ensimmäisen talven jäljiltä. Tehtaan asentaja käsi katsomassa konetta ja totesi, että ei ole koskaan nähnyt näin hyvin puhdistettua ja öljyttyä konetta, joten käyttäjästä tämä ei johdu. Tämä olikin ainoa fiksu mies koko tehtaalla. Joitain ruosteisia osia vaihdettiin, osa hiottiin ja maalattiin. Osa uusistakin osista ruostui seuraavana talvena. Tehtaan virallisen selityksen mukaan tämä johtui käyttämistäni Tigo Teamin virolaisista lannoitteista, joista kuulemma irtoaa syövyttävää pölyä. Ihmettelin, miksi se pöly on osunut esimerkiksi öljyputkissa vain taivutettuihin kohtiin. Esitin teorian: putket on taivutettu pintakäsittelyn jälkeen, jolloin suojaava kerros on murtunut. Tätä ei tehdas koskaan myöntänyt.
Kävin KoneAgriassa Tigo Teamin osastolla kertomassa, että heidän lannoitteensa kuulemma syövyttävät kylvökoneita. Johtaja Tigonen lähti mylvien Junkkarin osastolle selvittämään asiaa. En tiedä, mitä sitten tapahtui, mutta myöhemmin ovat kuulemma Junkkarilla muuttaneet keltapassivoinnin ja raudan taivutuksen työjärjestystä. Naapurini käytti Kemiran lannoitteita ja hänen SS:nsä oli vastaavista paikoista ruosteessa.
Vantaat olivat jatkuva riesa. Viidentenä keväänä minulta loppuivat varaosat – samoin paikallisesta Agrimarketista. Myös voiman siirron ketjuja oli katkeillut ja rattaiden akseleita mennyt mutkalle. Akseleiden tilalle vaihdoin tavalliset pultit, niin ne alkoivat kestää. Tehtaan mukaan tällaista ei ole kenellekään aikaisemmin käynyt. Aloin metsästää uutta konetta.
Onneksi sain lainaksi yli 1000 ha. ajetun Tume NC:n – tehtaan esittely- ja kokeilukoneen. Sillä sain hommat tekoon siltä keväältä. SS:n runko muuten tuohon mennessä oli elänyt sen verran, että takana olevista kuljetustuista toinen ei enää osunut kuin puolittain kohdalleen.
Kuljetustuissa oli tapit pikasäätöön ja kierteet hienosäätöön. Käyttäjäkoulutuksessa kerrottiin, että työsyvyys säädetään keltaisilla muovikiekoilla ja vannaspaino laitetaan sellaiseksi, että kiekkoja jaksaa juuri käsin pyörittää, kun kone on työsyvyydessään. Koska maaston muodot ja pinnan pehmeys vaihtelevat, tosiasiassa kiekot saattoivat joskus painua kovastikin maata vasten – ja niitä repeytyi irti. Tehtaan johtava besservisser vastasi reklamaatioon, ettei kiekkoja ole tarkoitettu työsyvyyden säätöön. Kuulemma vannaspaino laitetaan "riittävän suureksi", työsyvyyden maksimi säädetään kuljetustuilla ja kiekot ovat vain helpottamassa syvyyssäädön arviointia. Ne eivät saa juurikaan osua maahan.
Naapurillani oli onneksi jäljellä koulutuksen muistiinpanot, jotka tukivat omaa muistikuvaani. "No sitten koulutuksessa on kerrottu väärin", sanoivat suoraselkäiset pohjalaiset rehellisesti ja lähettivät korvaukseksi kaksi muovikiekkoa. Pyysin myös mukaan etuleikkureiden vannaskuppeja. Ne tuppasivat irtoamaan, koska eivät myöskään ole millään kiinni. Ne on vain painettu paikoilleen.
Löysin Agrimarketista, kaukaa kotoa, nelimetrisen Nova Combin, jolla oli ikää muutama vuosi, mutta ajettu vain 100 ha. Kone oli vaihdettu vuoden käytön jälkeen heinäkoneisiin päätuotantosuunnan muuttumisen johdosta. Isolle, kalliille koneelle ei ollut Pohjois-Savossa valtavaa kysyntää. Kone olikin seissyt pari vuotta pihalla haalistumassa, mutta tuntui muuten hyvältä. Korjasin SS:n kaikki akuutisti rikkinäiset osat ja tein kaupat pienellä välirahalla, olihan kyseessä Arkimarketin oma merkki.
Tumessa reistailivat aluksi hiukan sähköt, mutta tehdas toimitti edullisesti uuden sähköboksin johtoineen ja uudenmallisine ohjaamoyksiköineen. Sain sen ystävälliseen asevelihintaan, puolittain takuuna. Sen jälkeen kylvötyö onkin ollut – jos nyt ei yhtä juhlaa – niin ainakin huomattavasti miellyttävämpää. NC:ssakin on joitain huonosti toteutettuja ratkaisuja, kuten onnettomat astinlaudat etusäiliötyöskentelyyn, hankalasti sivuveiveillä toteutetut pressukannet ja ilmatäytteiset syvyydensäätöpyörät, jotka tyhjenevät talven aikana ja ovat hankalat täyttää. Rasvanippoja on parisen sataa ja takapyörien rasvaaminen on hankalaa. Myös säiliöt ovat nelimetrisessä NC:ssa pienemmät kuin kolmemetrisessä SS:ssä, mutta kyllä NC:llakin 4 ha pääsee.
NC:n syöttötarkkuus aivan uskomaton. Kylvin sillä rypsiä 9,78 ha:n lohkolle. Tein kiertokokeen 5,9 kg/ha mukaan. Siementä olin varannut 60 kg. Tarkallehan se meni ja lopuksi piti ainakin kymmenen kertaa käydä tasaamassa siemenet säiliössä. Päällekkäisyyttä varmaan johonkin tuli ja johonkin raitoja, mutta keskimäärin meni aika hyvin kohdalleen. Mielenkiinnosta tyhjensin säiliön lopulta tavallisella pölynimurin puhtaaseen pölypussiin, jonka painon mittasin ensin tyhjänä. Keräsin säiliöstä 1,8 kg siementä. Teoriassa sitä olisi pitänyt jäädä 2,3 kg.
Suurin ilo Turenkilaisessa on siinä, että kenenkään ei tarvitse kulkea perässä keräilemässä irronneita osia. On varmaan maailmassa vieläkin laadukkaampia koneita, mutta minä en osaa nimetä niitä. Ruotsalaiset ja saksalaiset ovat varmaan hyviä. Tämä riittää kuitenkin minulle. Maamies välttyy monelta tuskalta, kun muistaa yhden asian: rauta ei siitä parane, että se tekee Härmässä mutkan; pinnoitus vain irtoaa.
