Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Metsätiet  (Luettu 44971 kertaa)

Don Essex

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1540
Vs: Metsätiet
Onkohan nuo maksut ihan lain mukaisia? Jos katsoo yksityistielakia, jossa muilta perittävien maksujen on oltava samoin perustein määritetty kuin tien osakkaiden maksut. Vai eikö laki koske metsätietä?

Laki koskee yksityistietä vasta kun tietoimitus on tehty. Myös metsätiellä.

Metsähallitus on rakentanut pohjoisessa paljon omia teitä ja metsänomistajat ovat aiemmin käyttäneet niitä ilmaiseksi.

Kai niihin teihin jotain avustuksia on jaettu? Kulkemista ei voi kieltää ja hinnoittelun oltava lain mukainen.

Jos avustuksia on jaettu, on kyllä tiekuntakin perustettu. Arvelen, että Metsähallitus tekee tiet omille alueilleen itse, eikä saa niihin yleensä avustusta. Jos saa, pitäisi tiekunta olla perustettu. Jos tiekunta on ja tiellä on vain yksi osakas, silloin kyllä yksityistielaki koskee tietä. Jos avustusta ei ole saatu, tien omistaja saa sulkea tien jokamiehenoikeutta lukuunottamatta. Tai periä maksua kulkemisesta jokamiehenoikeuksien ulkopuolella olevasta liikenteestä oman mielensä mukaan.

Jos jollakin on maata toisen kokonaan rakentaman yksityistien takana, ja tuo tien omistaja ei anna tietä käyttää, voi hakea tietoimitusta. Silloin riskinä on se, että kulkuoikeus määrätään muuta kautta, tai uusi osakas saattaa joutua alkuperäisen tien rakennuskulujen maksajaksi vielä vuosia, jopa vuosikymmeniäkin myöhemmin. Ja mukaan tulee tiemaksut, jotka usein peritään vuosittain.
Don Essex

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Metsätiet
Jos Paimiossakin suhdeluku on sama niin ei ihme jos pannu keittää yli. Toiset käyttää, toiset maksaa.

"Metsäteiden käytöstä 85 prosenttia on muuta kuin metsätalouskäyttöä. Virkistyskäyttäjät – metsästäjät, sienestäjät, marjastajat ja muut ulkoilijat – ovat valtion ylläpitämien metsäteiden suurin käyttäjäryhmä."

http://www.metsa.fi/metsatiet
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

metsajussi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4367
  • En tiedä mistä on kysymys, mutta vastustan!
Vs: Metsätiet
Jos Paimiossakin suhdeluku on sama niin ei ihme jos pannu keittää yli. Toiset käyttää, toiset maksaa.

"Metsäteiden käytöstä 85 prosenttia on muuta kuin metsätalouskäyttöä. Virkistyskäyttäjät – metsästäjät, sienestäjät, marjastajat ja muut ulkoilijat – ovat valtion ylläpitämien metsäteiden suurin käyttäjäryhmä."

http://www.metsa.fi/metsatiet

Tuo on ilmeisesti laskettu käyttäjien lukumääränä eikä tonnikilometreinä.
Muutaman tuhannen motin hakkuun, uudistamisen ja koneiden siirron tonneja vastaan saa aika monta marjastajaa liikkua, henkilöautollakin. Yleensä valtion palstat eivät ole ihan pieniä.

Töveli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2622
Vs: Metsätiet
Koronakesänä kotimaanmatkailu kukoistaa ja ihmisiä riittää... Yleisradio kannustaakin ottamaan akkurälläkät ja sivuleikkurit mukaan virkistysretkelle - ja siten purkamaan kaikki luontoelämysten tielle sattuvat laittomat esteet ynnä rajoittavat merkit. - Sen rällille ajetun tien kyllä joku korjaa jälleen ensi kesäksi. ;D

https://yle.fi/uutiset/3-11474200 Hätkähdyttävä tieto marjastajille: Jopa yli puolet yksityisteiden rajoitusmerkeistä laittomia – Asiantuntija: "Itse tehtyjä ei tarvitse noudattaa"

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26008
  • vastustan

jotku pyrkii jopa rajoittamaan mopoilua ihan asfalttiteilla :o :o :o :o
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Moottoripolkupyörä Man

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4242
Vs: Metsätiet
Tällainen kieltojen kieltäminen on vaan yksi askel kohti sosialisointia. Jos teettää "tehdastekoisen" kyltin tai puomin ja hakee luvan kunnalta, niin kuinka monen vuoden kuluttua "rikosilmoituksesta" poliisi saapuu sakottamaan kylttiä noudattamatta jättäjää.

Varmasti on mukavaa mennä marjastamaan ja sienestämään, kun ensin katkaisee "kotitekoiset" puomit. Mahdollisen kiinnijäämisen jälkeen on varmasti edelleen mukavaa käydä samassa paikassa marjastamassa ja sienestämässä.

Kenelläkään ei varmaan ole mitään hampaan kolossa. Taivaalta pudonneet viritetyt rotanloukut ja jopa hengenvaaralliset ansat eivät haittaa, kun vaan saa sen puomin rikkoa. Eikä haittaa sekään, jos joku pitää omaa pihaa parkkipaikkana, kun kerran tehdastekoista kylttiä ei tällaisen pysäköinnin kieltämiseen ole.

Ja näin elämänlaatu paranee kaikilla, kun "minulla on oikeus" -ihminen saa toteuttaa itseään.

Jos puomin eteen on marjastaja pysäköinnyt auton, siitä ei tarvitse välittää, jos auton pysäköintiin ei ole kunnalta lupaa. Koska usein ajoneuvo on tehdastekoinen, niin sen kunnan luvan puuttuessa sen yli voi ajaa tai sen voi poistaa. Tämä kunnan lupa onkin se ratkaiseva tekijä.

Byrokratia on hieno asia, kun se saa otteen vallasta.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Metsätiet
https://www.maanmittauslaitos.fi/asioi-verkossa/palveluiden-kayttoohjeet/kiinteistotietopalvelu/yksityistiet

Melko selkeästi sanottu .

Jos käyttöoikeutta ei ole ei kannata pahemmin mennä puomeja rikkomaan .

Edes kaava-alueella .  :D
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

junttieinari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4696
  • Savo savolaisille!
Vs: Metsätiet
Koronakesänä kotimaanmatkailu kukoistaa ja ihmisiä riittää... Yleisradio kannustaakin ottamaan akkurälläkät ja sivuleikkurit mukaan virkistysretkelle - ja siten purkamaan kaikki luontoelämysten tielle sattuvat laittomat esteet ynnä rajoittavat merkit. - Sen rällille ajetun tien kyllä joku korjaa jälleen ensi kesäksi. ;D

https://yle.fi/uutiset/3-11474200 Hätkähdyttävä tieto marjastajille: Jopa yli puolet yksityisteiden rajoitusmerkeistä laittomia – Asiantuntija: "Itse tehtyjä ei tarvitse noudattaa"

Sujuvaa väärinymmärtämistä taas. Se ettei luvatonta liikkennemerkkiä  tarvitse noudattaa ei tietenkään tarkoita että luvattoman portin saisi hajottaa. Eikä niin jutussa edes väitetty.  Jos metsätie ei kestä marjastajan nissania kerran vuodessa, niin miten se kestä tukkirekan painon? Ongelmia saa kyllä kun jaksa murehtia joka asiasta.
"Jos fundamentalistien kanssa pystyisi keskustelemaan järkevästi, ei maailmassa olisi fundamentalisteja."
                                                       -Tuomas Holopainen-

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26008
  • vastustan
Vs: Metsätiet
Koronakesänä kotimaanmatkailu kukoistaa ja ihmisiä riittää... Yleisradio kannustaakin ottamaan akkurälläkät ja sivuleikkurit mukaan virkistysretkelle - ja siten purkamaan kaikki luontoelämysten tielle sattuvat laittomat esteet ynnä rajoittavat merkit. - Sen rällille ajetun tien kyllä joku korjaa jälleen ensi kesäksi. ;D

https://yle.fi/uutiset/3-11474200 Hätkähdyttävä tieto marjastajille: Jopa yli puolet yksityisteiden rajoitusmerkeistä laittomia – Asiantuntija: "Itse tehtyjä ei tarvitse noudattaa"

Sujuvaa väärinymmärtämistä taas. Se ettei luvatonta liikkennemerkkiä  tarvitse noudattaa ei tietenkään tarkoita että luvattoman portin saisi hajottaa. Eikä niin jutussa edes väitetty.  Jos metsätie ei kestä marjastajan nissania kerran vuodessa, niin miten se kestä tukkirekan painon? Ongelmia saa kyllä kun jaksa murehtia joka asiasta.
omatekoinen merkki ei siis estä yksityistielle menoa. kuukauden kun on satanut niin kyllä moni kevyesti tehty penkkatie antaa jo periksi sen verran että raiteet jää.
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Moottoripolkupyörä Man

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4242
Vs: Metsätiet
Tässä on varmaan myös kielimuurijuttu, kun kaikki poimijat eivät puhu tai ymmärrä suomea, niin pitää olla heilläkin mahdollisuus toteuttaa orjuuttaan.

Jos jättää puomin pois ja laittaa kyltin, että "varokaa mahdollisia jalkaväkimiinoja". Tai "varokaa vihaista karhua".

Maanomistaja ei voi olla vastuussa siitä, että karhuja liikkuu metsissä tai se että metsää ei ole tutkittu mahdollisen miinoitusten varalta. Näitä miinoja tuskin monessakaan metsässä enää Suomessa ole, mutta ainakin on varoitettu että tätä metsää ei ole tarkastettu miinoista.

Tämän tyyppiset kiellot ovat tehokkaampia, koska pelko on tehokas ase. Jos Puuttini sanoo, että ei me teille sinne Suomeen hyökätä, niin peruutetaanko hävittäjäkaupat heti ja Puolustusvoimat laitetaan jäähylle. Tuskin.

Jos jokamiehenoikeuksien käyttäjien toimia pitää alkaa jostain syystä rajoittamaan, se kannattaa tehdä mielummin fyysisin "tukkipino" -estein tai sitten pelkoa aiheuttavilla ilmoituksilla. Jos nyt tonnin painoisia kiviä tai vastaavia esteitä tiellä on, harva niitä lähtee tuhoamaan laittomina esteinä. Ja jos nämä poimijat haittaavat jotakuta, on pienempi riesa käydä joskus siellä metsässä sellaisella raktorilla, jolla nämä esteet voi nostaa pois tieltä "satokauden" ulkopuolella.

Ja aika hölmöä joltain insinööriltä sanoa, että pitää olla "tehdastekoinen" kyltti. Ei sellaista ole olemassa kuin tehdastekoinen. Eikä sellaista voi edes määritellä. Kyllä näille merkeille on niin paljon artikloita ja standardimääräyksiä, että kuka tahansa voi tehdä laillisen merkin, jos vaan knapit kauluksessa ja lupakortit taskussa riittävät.

Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

Kaikki

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1511
Vs: Metsätiet
Kaikille marjastajille tehokkaita merkkejä
 
Rakkine

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2267
  • Moon oikees, soot vääräs.
Vs: Metsätiet
Kyllä muutama etukuormaajalla siirrettävä kivenmurikka on paras puomi.

Green New Dealer

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 578
Vs: Metsätiet
Kyllä muutama etukuormaajalla siirrettävä kivenmurikka on paras puomi.
murikat estää myös paloautojen pääsyn metsään. Tiedän tapauksen, jossa meinasi tulla iso vahinko, kun laajan varastoalueen rajoilta tiestö oli tehokkaasti suljettu kivenmurikoilla. Palokunta seurasi tieliittymien päistä, kun palo eteni metsässä.

Jos yksityistie saa julkista avustusta tienpitoon, niin kaipa siinä on pakko päästää muitakin kulkemaan. Jättää avustukset hakematta, jos ei halua muiden käyttävän tietä.

Marjastajien kohdalla pitäisi miettiä sitäkin, koskeeko suomalainen jokamiehen oikeus maailman kaikkia ihmisiä eli mistä vaan maailmankolkasta tulevat ihmiset saavat vapaasti liikkua ja marjastaa yksityismetsissämme? Entä onko jokamiehenoikeutta, jos kyseessä on puhtaasti liiketoiminnallinen marjanpoiminta bisnesmielessä? Uusia ilmiöitä, jotka nyt käyttävät surutta lainsäädännön "porsaanreikää" hyväkseen.

Ihmisillä on ikiomia yksityisteitä, jotka ei saa mitään avustuksia, tie voi mennä mökille, ladolle, metsäpalstalle jne.  Yks kaveri laittoi tuollaiset kivenmurikat, kun tietä pitkin mentiin syvemmälle metsään viemään kaikenlaista roinaa, ja maanomistajahan joutuu ne omalla kustannuksellaan siivoamaan, oli aiemmin pitänyt puomina paria isoa tukkipuuta, mutta kun nekin aina siirrettiin, niin kyllästyi ja laittoi kivenmurikat, johan loppui jätteiden ajo metsäänsä.

Moottoripolkupyörä Man

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4242
Vs: Metsätiet
Tämä roskaaminen se pahin ongelma varmaan on.

Harvaan metsätiehen mitään avustusta on saatu tai edes haettu, joten palomiesten päteminen on sitä ainaista pätemistä. Siinä on muuten integraatio, jossa kärpäsiä ammutaan tykillä. He tietävät tulesta kaiken. Eivät muuten tiedä. He ehkä tietävät sammuttamisesta paljon, mutta ei esim. polttamisesta. Joskus välillä tuntuu, että mediassa uhriutuminen on tärkeämpää, kuin itse pelastustehtävät.

Palomiehillä on letkukieppejä, joita voi vedellä pitkin korpia. Jos kivet tiellä aiheuttavat päänvaivaa, kannattaa kuvitella mielessä, että tietä ei edes ole.

Jossittelu on se paras ratkaisu kaikkeen. Mutta mitään ei enää työnnetä yksilön vastuulle, vaan kaikki on jonkun muun syytä. Jos on itse raivannut metsätien palstalleen ja mahdollisiin puomikiviin joku ajaa autolla, syy nyky-yhteiskunnassa kuuluu maanomistajalle. Jotenkin tuntuu sairaalta koko homma. Ollaan jo siinä "varo kuumaa juomaa mukissa" -varoitusta ameriikoista, jolle muinoin naurettiin aivan käsittämättömänä seikkana. No, nyt se on täällä tätä päivää. Mentiinkö jossain risteyksessä väärään suuntaan?
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.