Hyvinhän nuo kestää. Jos vertaa Vauxhall Vivaan tai Morris Marinaan.
-SS-
Ja moneen muuhun. Totta kai nykyautoissa on enemmän sähkövikoja kuin sellaisissa, joiden sähkölaitteet rajoittuivat valoihin, vilkkuihin ja äänimerkkiin. Tosiasiassa nykyautot ovat paljon huolettomampia käyttää kuin 1960-, 70- ja 80-luvun verrokkinsa. Toki silloinkin oli joitain Volvon ja Mersun malleja, jotka rallattivat satoja tuhansia kilometrejä, mutta öljyjä vaihdeltiin 5000 km:n välein, tulpat joka toisessa huollossa ja vähintään osa pakoputkistosta vuosittain. Kytkinlevyt kestivät laatuautoissa 100 000 km. ja jarrut saman verran. Halvempiin rotteloihin vaihdeltiin noitakin useammin. Alle 10 vuotta vanhojen autojen maalaaminen ruostekukkien takia oli takavuosikymmeninä aivan yleistä. Ford mainosti aikoinaan erinomaista varaosa- ja huoltopalveluaan sillä, kuinka 100 000 km:n jälkeen huollossa helposti ja nopeasti nostetaan uusi moottori keulalle. 1980-luvulla E-öljyt/Finnoil lanseerasi CarParts-vaihtomoottorit ja vielä 90-luvun alussa vaihtomoottorit oli Tammer-Dieselin pääartikkeli. Tuli sellainen itsekin joskus auton keulalle nostettua.
Kyllä tämä nykyautoilu on noihin aikoihin verrattuna vaivatonta. Olen nyt ajanut kahdessa vuodessa BMW:llä 100 000 km. ja ainoa vika on kostunut umpio, joka menee ensi viikolla takuutyönä vaihtoon. Ensimmäisen kerran täytin lasinpesurin säilön 27 000 km:n kohdalla. Öljyn määrä tarkastetaan kuljettajan paikalta kabiinista. Edellisellä Bemulla ajoin niin ikää kahdessa vuodessa satkun eikä ollut mitään häiriötä koskaan. Sitä edeltäneellä Alfa 159:llä tuli puhalleltua kaksi ja puoli vuotta ja 130 000 km. Kierroslukumittari vaihdettiin takuuseen ja siinä olivat sen auton murheet. Sitä edeltäneessä Alfa 156:ssa oli jo vähän enemmän häikkää, mutta varsin maltillisesti ottaen huomioon, että siihen tuli neljässä vuodessa 220 000 km. Ja jos nuo Tojotat ovat vielä paljon kestävämpiä ja vähävikaisempia, kuten niiden omistajat aina kehuvat, niin niillähän ajaa varmaan pari miljoonaa ilman huolen häivää.
Tulihan sitä aikoinaan kilometrejä kerättyä vanhempaankin kalustoon. 1980-luvun autoina tuli koettua kolme Volvoa, pari Alfaa ja yksi Mersu. Mersusta mm. meni takajouset poikki, Alfoista ruostuivat bensatankit puhki, hajosivat kardaanin rättinivelet ja pyöränlaakereita vaihdettiin taajaan. Volvoissa vaihdeltiin latureita, startteja ja vesipumppuja ja korjailtiin tuulilasinpyyhkijän nivelistöä. Positiivisella puolella mainittakoon, että noita autoja oli helpompi ja halvempi korjata kuin nykyisiä, mutta jos niitä nykyautoihin verrattuna kestävämmiksi ja luotettavammiksi väittää, on kyllä aika kullannut muistot. Sellaista niissä ei tietenkään voinut hajota, mitä niissä ei ollut.
