Ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen julkaisi kesäkuussa blogikirjoituksen, joka taatusti luettiin presidentinkansliassa asti. Oli sen verran kärkäs teksti.
Pursiainen sätti presidentti Sauli Niinistöä valtiomiesmäisyyden puutteesta. Hän härnäsi Niinistöä tämän asettumisesta politiikan yläpuolelle ja tavasta ”huudattaa itsensä presidentiksi”.
Pursiainen puhutteli lukijoita ja usutti heitä olemaan allekirjoittamatta Niinistön valitsijayhdistyksen kannattajakorttia. Hän vaati, että tammikuun 2018 presidentinvaaleista tehdään ”oikein politisoituneet, ikävät, riitaisat ja myrskyisät”.
Heinäkuun lopulla Pursiainen istuu peilityynenä ravintolalaivan kannella Pitkänsillan kupeessa. Silta on 1900-luvun alusta asti erottanut Helsingin työväenluokkaisemmat ja porvarillisemmat kaupunginosat.
Pursiainen on jyrkän liberalistinen taloustutkija ja monella tapaa poikkeuksellinen ekonomisti, pukeutumisesta alkaen. Hän ei käytä tummansinisiä pikkutakkeja ja vaaleansinisiä kauluspaitoja kuten lajitoverinsa vaan Adidaksen jumppa-asuja, kuten 80-luvun teatterikorkeakoululaiset.
”Kun on kansanvalta, presidenttiä pitää piestä ihan niin kuin muitakin poliitikkoja”, Pursiainen perustelee bloggaustaan.
Kirjoituksesta teki kiinnostavan erityisesti se, että moni varmasti odotti Liberan asettuvan tukevasti Sauli Niinistön leiriin. Sen sijaan Pursiainen hyökkäsi suoraan kohti. Hän on huolissaan Niinistöön kohdistuvasta henkilöpalvonnasta.
”Ei ole mitään kansakunnan yhteistä tahtoa tai etua, jota joku yksi hieno mies voisi edustaa, ei edes ulkopolitiikassa.”
Älyllisiä kahakoita Pursiainen käy erityisesti Twitterissä. Vastapuolella on usein vasemmistolaisia poliitikkoja ja ekonomisteja.
”Twitterissä poliitikon on hyvin vaikea puhua läpi päänsä, koska myös asiantuntijat ovat siellä. Ensimmäisen kerran historiassa PT:n tutkija tuosta viereisestä talosta voi käydä ministerin kanssa keskustelua niin, että kaikki voivat nähdä sen.”
PT eli Palkansaajien tutkimuslaitos on aivan ravintolalaivan edessä Hakaniemessä. Laitoksen ekonomistien kanssa Pursiainen on usein kahakoinut.
Elokuun lopulla Pursiaiselta ilmestyy kirja, josta voi jo nyt luvata, etteivät sen ajatukset tule kelpaamaan Suomi 100 -juhlavuoden agendaan. Vajaa kolmesataasivuinen, hieman jankkaava pamfletti on nimeltään Paska Suomi.
”Ei juhlavuosi minulle suuria intohimoja merkitse. Lähinnä olen hu*****neena seurannut, kuinka turhanpäiväisiin juttuihin Suomi 100 -varoja on käytetty.”
Henkilöpalvonta on vain yksi mätäpaiseista, joita Pursiaisen Suomi-pamfletti ruotii. Hometta on politiikan kaikilla laidoilla. Sekä poliittisesta oikeistosta että vasemmistosta on hiottu luonne. Jäljellä ovat aatteettomat Sdp ja kokoomus, jotka ajavat hyvinvoivan keskiluokan etua ja puolustavat status quota eli vallitsevia yhteiskuntarakenteita – olivat ne Suomelle hyödyllisiä tai haitallisia.
”Olisi hämmästyttävää, jos meillä olisi demarivetoinen hallitus, joka ei toimisi pientä desimaalipilkkua lukuun ottamatta samalla tavoin kuin oikeistohallitus. Meillä talouspolitiikkaa on se, että yritetään tasapainottaa budjettia. Kukaan ei puhu siitä, mitä valtion ylipäätään pitäisi tehdä.”
Pääsyylliset ovat Suomen työmarkkinajärjestelmä ja sosiaaliturvajärjestelmä, Pursiainen väittää. Edellinen puolustaa vain ay-liittoihin kuuluvia palkansaajia, patoaa työmarkkinauudistukset ja viis veisaa vähäosaisista.
”Ay-liike on syrjäyttänyt suuren osan suomalaisia”, Pursiainen sanoo.
Pursiainen ei pelkää sitä, ettei hänestä pidetä, ja sanoo siksi suoraan, mitä ajattelee: Sosiaaliturvajärjestelmä kannustaa työn välttelyyn ja paisuttaa valtion menoja jakamalla lapsilisiä myös hyvätuloisille.
Alkuhiet on otettu. Pursiainen on valmis kertomaan loputkin teesinsä. Tasapuolisuuden nimissä hän haukkuu koko poliittisen kentän vasemmalta oikealle.
1. Vasemmisto hukkasi älyn
Heikki Pursiainen syntyi vuonna 1974. Nuoruuden hän asui 1980-luvun Kouvolassa, jossa isä, Skdl:n kansanedustaja ja radikaalipappi Terho Pursiainen, saarnasi sosialismin puolesta.
Vaikka 1980-luku oli kurjaa aikaa, osa vasemmistosta on niin jämähtänyttä, että se kaipaa sitä edelleen, Pursiainen väittää.
”Se oli juuresten ja sääntelyn aikaa. Jos hankki radio-ohjattavan auton, piti siihen hankkia lupa posti- ja telelaitokselta. Kukaan ei suostuisi palaamaan 80-luvulle, jos pyytäisimme. Ihmiset kysyisivät, missä on avokado. Missä on internet ja matkapuhelin? Miksi täytyy säästää 20 vuotta, että voi ostaa oman asunnon?”
Pursiainen sanoo, ettei 2000-luvun Sdp aja köyhän asiaa. Se on taantunut ”hyväosaisten edunvalvojaksi, joka tukee refleksinomaisesti hyväosaisinta työväestöä edustavaa ay-liikettä, monopoleja, tulonsiirtoja keskiluokalle ja valtiollista holhousta”.
”Vasemmistolta on kadonnut optimistinen visio tulevaisuudesta. Se on muuttunut äärimmäisen konservatiiviseksi voimaksi.”
Vasemmiston kuolemansynti on Pursiaisen mielestä se, että 2000-luvulla se on lipsunut ”älyllisesti ei-niin-vahvaan kapitalismikritiikkiin”. Moni nykydemari kieltää ”tosiasian” eli markkinatalouden ylivertaisuuden. Pursiainen kehaiseekin 1990-luvun vasemmistoa, kun vallassa olivat Paavo Lipposen ja Tony Blairin kaltaiset oikeistodemarit.
”Berliinin muurin murtumisesta vuosikymmen eteenpäin demareiden piirissä oli konsensus, että markkinatalous on paras tapa tahkota hyvinvointia.”
Pursiainen ei käsitä, miksi Antti Rinteen Sdp puolustaa henkeen ja vereen sosiaaliturvan joka ikistä pykälää – esimerkiksi rikkaillekin myönnettävää ansiosidonnaista äitiys- tai isyyspäivärahaa. Aidosti köyhiä – siis Pursiaisen määritelmän mukaan niitä, joille köyhyys ei ole elämäntapavalinta vaan ainoa tarjolla oleva vaihtoehto – täytyy valtion auttaa ja tukea, hän sanoo.
Valtio tuputtaa tuhteja tukiaisia keskiluokalle ja rikkaimmille, Pursiainen huokaa. ”Se on järjetöntä.”
”Silti mikä tahansa muutos näihin sosiaalietuihin nostaa Sdp:ssä äläkän, että nyt hyökätään köyhien kimppuun.”
2. Oikeisto on kuohittu
Maaliskuussa 2017 Pursiainen testasi HS:n kuntavaalikoneen ja pormestarivaalikoneen. Hän löysi itsensä poliittisen nelikentän alanurkasta. Talouden oikeisto–vasemmisto-akselilla hän oli äärioikealla, arvojen liberaali–konservatiivi-janalla ääriliberaalissa.
Ei ihme, ettei Pursiainen innostu taskulämpimästä kokoomuksesta. Puolueelta puuttuu aate ja luonne, jyrkkä liberaalius ja aito oikeistolaisuus.
”Suomi tarvitsisi kipeästi oikeistopoliitikkoja, jotka ylpeilevät sillä, miten he ovat päästäneet kannattamattomia yrityksiä tai kaivoksia konkurssiin. Poliitikkoja, jotka kehuvat, miten he ovat antaneet ihmisten käydä kaupassa siellä missä haluavat, ja joiden mielestä kaupungin ei pitäisi omistaa jazzorkestereita”, Pursiainen kirjoittaa Paska Suomi -kirjassa.
Sen sijaan kaikkein oikeistolaisimpia ja ylistetyimpiä poliitikkojamme on Helsingin tuore pormestari Jan Vapaavuori, joka elinkeinoministerinä pelasti Turun telakan ja esti Ideapark-kauppakeskuksen rakentamisen Vihtiin.
Pursiainen puhisee. Hänen mukaansa oikeisto on vain innoissaan siitä, kun valtio ja kunnat omistavat jazzorkestereita ja sinfoniaorkestereita, kalatukkuja, henkilöstövälitysyrityksiä ja eläintarhoja. Pursiaisen mielestä valtio ei saisi tehdä mitään muuta kuin sen, mikä ei tulisi tehdyksi ilman sitä.
Jos kokoomuksella olisi älyllistä rohkeutta, se luottaisi markkinoihin ja vastustaisi valtion monopoleja, tukiaisia ja keskiluokan tulonsiirtoja, hän sanoo.
”Konservatiivipoliitikkojen pitäisi pyytää anteeksi aina, jos ei ole saatu leikattua julkisia menoja.”
3. Keskusta on uskonlahko
”Mielestäni on ehdottomasti huono asia, että keskusta on olemassa”, Pursiainen sanoo. Keskusta on hänestä ”outo reliikki”, muinaisjäännös. Puolue edustaa rinta rottingilla talonpoikaisluokkaa, vaikka sitä luokkaa ei ole enää olemassa.
”Kun ei ole olemassaolon oikeutusta, niin puolue keskittyy vain olemassaolon jatkamiseen.”
Pursiaisen mielestä keskustan kaksi tärkeintä oppia ovat molemmat ”täysin järjenvastaisia”: syrjäkyliin hajautettu yhteiskuntarakenne ja rankasti tuettu kotimainen ruuantuotanto.
”Jos vapaa talonpoika haluaa viljellä ruukkutilliä, kirsikkatomaatteja tai lanttuja kannattamattomasti, on kaupunkilaisten tehtävä maksaa viulut.”
Näin tehdään, ”vaikka köyhiltä pitäisi verottaa ruoka suusta, jotta ruukkutillin viljely saadaan kannattamaan”.
Verovaroista tuettua ruuantuotantoakin tuhoisampi asia on Pursiaisen mukaan keskustan oppi hajautetusta yhteiskuntarakenteesta. Maan viimeisinkin kolkka on pidettävä kaupunkilaisten rahoilla väkisin asuttuna, vaikka Pursiaisen mielestä kaupungeissa syntyy kaikki se, mikä vie yhteiskuntia eteenpäin.
On selittämätöntä, että agraaripuolue menestyy Suomessa vuonna 2017, Pursiainen sanoo. Kesällä 2016 hän vieraili keskustan puoluekokouksessa. Hurmoshenkisyys yllätti.
Mieleen jäi erityisesti nuori nainen, ”tuskin täysi-ikäinen”, joka puhui koskettavasti kokousväelle. Hän kertoi kyynelsilmin kääntymyksestään alkiolaiseksi.
”Keskusta on luonut itsestään miedon kultin.”
4. Juhlavuoden pakkokehut
Koska tässä on haukuttu Suomea surkeudesta jo aika lailla, on satavuotiaan itsetunnolle tärkeää, että lopuksi sitä myös hieman kehutaan. Edes muodon vuoksi.
Pyydän Pursiaista mainitsemaan kolme älykköä Suomen nykypolitiikassa.
”En mä tiedä, onko hän älykkö, mutta vanha pomoni Juhana Vartiainen. Sitten on [Osmo] Soininvaara. Sitten vaikutuksen on tehnyt demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi.”
Vartiainen ja Soininvaara olivat odotettavia – itsenäisiä pohtijoita, joita yhdistää pragmaattisuus ja markkinaliberaalius –, mutta mistä pomppasi Näkkäläjärvi?
”Optimismista”, Pursiainen sanoo. ”Hän näkee sosiaalidemokratian paremman tulevaisuuden liikkeenä. On aito halu pohtia sitä, mitä sosiaalidemokratia tavoittelee ja mitkä ovat parhaat toimenpiteet. Aito ymmärrys, että puolue on vaikeuksissa.”
Yhtäkkiä Pursiainen havahtuu ja huolestuu: hän kehui juuri julkisesti nuorta demaria! Sitä ei katsottane vasemmistopiireissä meriittinä.
”Onkohan tämä nyt kuolemansuudelma Näkkäläjärvelle”, Pursiainen mutisee.
Myös vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula ja vihreiden kansanedustaja Maria Ohisalo saavat Pursiaiselta suitsutusta.
Kontula on Pursiaisen mielestä malliesimerkki aatteellisesti ja älyllisesti korkeatasoisesta poliitikosta.
”Hänellä on johdonmukainen aatemaailma, johon hänen poliittiset kantansa perustuvat. Tämän lisäksi hän ymmärtää tutkijataustansa vuoksi yhteiskunnallisia kysymyksiä syvästi. Hän kirjoittaa terävästi ja älykkäästi ja herättää kunnioitusta, vaikka olenkin monesta asiasta eri mieltä.”
Myös Ohisalon kannanotoissa tutkijatausta näkyy Pursiaisen mielestä hyvällä tavalla.
”Hän uskoo, että yhteiskunnallisia kysymyksiä voidaan ratkaista tutkimustietoon perustuen.”
Ajankuva. Sitä on Pursiainen.
Hän on aidosti äkkijyrkkä liberaali, ja mielipiteensä hän vetää hallitusti överiksi. Ei somekansa muutoin huomioisi. Pienen ajatuspajan johtajana Pursiainen tietää, että 2010-luvulla uutiskynnys ylittyy varmimmin, kun joku suuttuu. Somekohu lienee tehokkain tapa tehdä paperinmakuisesta kansantaloudesta puheenaihe.
Toki somekansa myös vastaa huutoon.
”On hämmästyttävää, kuinka tyhmiä ja vastenmielisiä juttuja ihmiset ovat valmiita laittamaan ulos tuolla sosiaalisessa mediassa. Ja kuinka ylpeästi he sitten kantavat tyhmyyttään.”
Julkityhmyys ei tosin välttämättä kerro siitä, että Suomi olisi tyhmistynyt. Se kertoo enemmän siitä, etteivät 30 vuotta sitten sen ”Suomen kurjimman räkälän vihamielisimmän tyypin jutut” hyppineet Pursiaisen silmille. Nyt ne hyppivät, vihapuheineen, vaihtoehtoisine faktoineen.
Pahinta Suomen tyhmyydessä on kuitenkin se, ettei kyse ole vain räkälän kantapeikoista, Pursiainen korostaa.
Se kun koskee myös eliittiä.
