Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe On tää hianoo  (Luettu 1582 kertaa)

Jätkä

  • Vieras
Vs: On tää hianoo
Nyt meidän pitää vaan keskenään sopia näistä päästöistä, kuinka leikataan. Raivataan peltoa tundralle ja istutetaan puita rehellisen suomalaasen veronmaksajan rahoilla Saharan eteläpuolelle.


Suurimmaksi kiistakysymykseksi kokouksen loppumetreillä nousivat säännöt markkinamekanismeista eli siitä, miten maat voivat hyödyntää kumppanimaissa rahoittamiaan ilmastotoimia omien päästötavoitteidensa saavuttamisessa.
Sepe raivaisi saharan pelloksi ja metsittäisi Euroopan.

Sahara oli aikoinaan tuottavaa peltoa. Rooman valtakunnan vilja-aitta.
Onko sinusta oikein se, ettei pellon raivaaja itse maksa näitä aiheuttamiaan päästöjä. Siis ei kertakorvauksena, vaan vuosittain. Nythän tiedetään montako tonnia hiilidioksiidia tulee hehtaarilta vuodessa suopellosta.
Kyllä ne puheet Roomavaltakunnan ikuisuudesta taitaa sittenkin olla totta tai ainakin sepefaktaa. Sillä Sahara alkoi aavikoitumaan. Ei kaksimiljoonaa, vaan 5-7 miljoonaa vuotta sitten.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65280
Vs: On tää hianoo
liekö nuo roomalaiset raivannu saharan pelloiks ku sepe määräss moisen silloin aikanaan.   ennen ku keput kiusas sitä kansakoulussa...    miten lie, kait sen amatsonian voi uhrata et vegaanit saapi syötä soijat,   saakeli sitä maailma mitään keuhkoja tartte...